Put Domoi -aktivisti Maria Andreeva osoitti mieltään Venäjän puolustusministeriön edessä 6. tammikuuta. LEHTIKUVA / AFP / OLGA MALTSEVA

Omaiset vaativat pitkään palvelleita sotilaita kotiin sekä Venäjällä että Ukrainassa

Ukraina valmistelee uutta lakia liikekannallepanosta, Venäjällä sotilaan vaimo otettiin kiinni protestoimisen takia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainalla ja Venäjällä on vielä jotain yhteistä: nimittäin sotilaiden omaiset. Sekä Moskovassa että Kiovassa on osoitettu mieltä sotilaiden olojen vuoksi. Molemmissa keskenään sotaa käyvissä maissa sotilaiden rotaatioaika, eli aika joka sotilaan tulee palvella rintamalla, on venynyt pitkäksi. Venäjällä omaisten huolia herättävät myös heikko tiedonsaanti sekä puutteellinen varustus.

Kiovassa yli sata sotilaiden vaimoa ja äitiä kokoontui Itsenäisyyden aukiolle eli Maidanille joulukuussa vaatimaan, että heidän jopa jo lähes kaksi vuotta rintamalla olleet läheisensä vapautettaisiin pian palveluksesta.

Ukrainassa on valmisteilla uusi liikekannallepanolaki. Lakiluonnoksessa, jonka hyväksyminen on kesken, on aiemmin ehdotettu sotatoimiin määrätyille 36 kuukauden eli kolmen vuoden maksimipalvelusaikaa ja etulinjan taistelijoille kuuden kuukauden rotaatioväliä. Selvää ei ole, onko kolmen vuoden palvelusaika tulossa lopulliseen lakiin. Myös uusi liikekannallepano on valmisteilla, ja se on välttämätöntä, jotta jo rintamalla palvelevia voitaisiin päästää pois.

Ukrainan puolustusministeri Rustem Umarov kirjoitti viime viikolla Facebookissa, että ymmärtää huolen ja että sotilaat ansaitsevat päästä lepäämään. Mutta: ministerin mukaan valtion turvallisuuden kannalta kriittisen tärkeitä lakeja politisoidaan ja jarrutetaan.

Kiovassa protestoineiden omaisten mukaan suunnitelma kolmen vuoden palvelusajasta tarkoittaisi silkkaa murhaa nyt rintamalla jo oleville. Uupunut sotilas tarkoittaa hävittyä sotaa, julisti yhden Kyiv Independentin joulukuussa kohtaaman sotilaiden levon puolesta protestoineen mielenosoittajan kyltti.

Mutta ainakin Ukrainassa saa protestoida.

Venäjällä sotilaiden vaimoista koostuva Put Domoi -liike kokoontui viikonloppuna ainakin Moskovassa, Pietarissa ja Voronezissa. Valkoisiin huiveihin sonnustautuneet omaiset uskovat, että jos heille siviilissä tapahtuisi jotain, ei heidän puolisoidensa tarvitsisi jäädä rintamalle. Viime viikonloppuna he ottivat ensi kertaa mukaan myös lapsiaan.

Moskovassa sotilaiden vaimoista koostuvan Put Domoi -liikkeen edustajat ovat jo useana viikonloppuna käyneet mieltään ilmaistakseen laskemassa kukkia Moskovan ikuisen tulen patsaalle lähelle Kremlin muuria.

Vaikka rauhanomaisia kokoontumisia on ollut jo monta, tällä kertaa lauantain tapahtuma Moskovassa kiinnitti myös poliisin huomion. Asiasta kertovat Put Domoi omalla Telegram-kanavallaan sekä Sotavision-verkkojulkaisu. Kiinni otetuksi joutui Put Domoin keulakuvaksi asettunut sotilaan vaimo nimeltä Maria Andreeva. Poliisi tosin päästi Andreevan lähtemään hyvin pian.

Andreeva on painottanut julkisesti samaa, kuin Kiovassa mieltään osoittaneet ukrainalaissotilaiden omaiset: hän haluaa miehensä kotiin.

Put Domoin Telegram-kanavan mukaan Venäjän lainsäädäntö ei edes tunne käsitettä joukkojen rotaatio, mikä on väärin. Liikkeen naiset julkaisivat marraskuun lopussa manifestin ja vetoomuksen ”päättymätöntä mobilisaatiota” vastaan. Aktivistit eivät sinänsä vastusta sotaa. He vaativat kuitenkin liikekannallepanossa rintamalle määrätyille miehilleen ja pojilleen parempia oloja, rotaatioita kotiin ja näkymää siitä, milloin sotakomennukset voisivat loppua. Valtavia tappioita viime kuukausina kärsinyt Venäjä on kuitenkin ollut haluton kierrättämään joukkoja pois sodasta. Kreml ei myöskään toistaiseksi ole uskaltanut julistaa uutta virallista liikekannallepanon aaltoa. Asiantuntijat ovat arvioineet, että Putin haluaa välttää tätä ainakin maaliskuun presidentinvaaliin asti.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)