Rotterdamin satama. AFP / LEHTIKUVA / ROBIN VAN LONKHUIJSEN

Olli Rehnin mukaan euroalue on osoittanut iskunkestävyyttä

Talous on kasvanut hieman ennustettua vahvemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kertoo blogissaan, että euroalueen talous on kasvanut geopoliittisista jännitteistä ja käänteistä huolimatta.

– Joulu-tammikuussa saadut tiedot vahvistavat käsitystä siitä, että euroalueen kasvu jatkuu positiivisena mutta vaimeanpuoleisena, Rehn kertoo.

– Vuoden 2025 viimeisen neljänneksen kasvu oli jopa hitusen ennustettua vahvempaa ja euroalueen tuoreimmatkin tilastotiedot ovat olleet hieman odotettua positiivisempia. Euroalue on osoittanut iskunkestävyyttä, hän toteaa.

Rehnin mukaan kasvunäkymään liittyy nyt sekä ylä- että alasuuntaisia riskejä.

– Kasvu voi jäädä ennustettua hitaammaksi, jos euroalueen vienti ei yllä maailmankaupan kasvuvauhtiin ja kotitalouksien säästämisaste pysyy korkealla. Toisaalta puolustukseen ja infrarakentamiseen suunnatut mittavat investoinnit voivat toteutua odotettuakin suurempina ja talouskehitys voi edelleen osoittautua luultua iskunkestävämmäksi, hän kirjoittaa.

Myös Suomen talous ponnisti kasvuun viime vuoden lopulla, Rehn kirjoittaa.

– Sekä Tilastokeskuksen ennakkotieto että Suomen Pankin lyhyen aikavälin nowcasting-malli arvioivat Suomen bruttokansantuotteen kasvaneen viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä peräti 0,6 % edellisestä neljänneksestä, Rehn kertoo.

– Vaikka voimme pitkälti luottaa siihen, että Suomen talous on ennusteemme mukaisesti menossa parempaan suuntaan, potentiaalisen ja kestävän kasvun vauhtia on meilläkin pystyttävä parantamaan tuottavuutta edistävillä rakenneuudistuksilla. Toivotaan siis toki, että tämä olisi merkki talouden toipumisen käynnistymisestä Suomessakin, mutta ehkä torille on vielä liian varhaista rynnätä.

EKP:n neuvosto päätti torstaina pitää kolme ohjauskorkoaan ennallaan.

– Seuraavaan, maaliskuun kokoukseemme saamme uutta dataa ja EKP:n ennustepäivityksen, joiden perusteella voimme tarkentaa arviotamme euroalueen kasvuvireestä ja inflaatiodynamiikasta, Rehn kertoo.

Geopolitiikan käänteet voivat Rehnin mukaan vielä aiheuttaa uusia yllätyksiä. Niihin on hänen mukaansa oltava valmis reagoimaan.

– Mitkään ohjauskorkojen muutokset eivät siis ole tulevaisuudessa poissuljettuja, jos niille on perusteita.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)