Verkkouutiset

Öljyä kuljetetaan Venäjältä pakotteista huolimatta – ainekset katastrofiin

Raakaöljyä kuljetaan EU-alueella vanhoilla aluksilla, jotka on rajattu vakuutusehtojen ulkopuolelle.
Leo Kirjonen
Leo Kirjonen
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä EU-maat ovat asettaneet pakotteita maata vastaan. Raakaöljyn tuonti Venäjältä kiellettiin joulukuussa 2022 ja jalostetut öljytuotteet lisättiin pakotelistalle helmikuussa 2023.

Eurooppa pyrkii suitsemaan laitonta venäläisen raakaöljyn kauppaa. Politico-lehden mukaan suuri osa ikääntyneistä, ja osin jo käytöstä poistetuista öljylaivoista, muodostaa merkittävän uhkakuvan ympäristökatastrofeille ja jatkaa rahavirtojen lähettämistä Venäjälle. Suuri osa laivoista, joiden epäillään kuljettavan venäläistä raakaöljyä, seilaa Kreikan lipun alla.

Euroopan neuvosto hyväksyi vuosi sitten pakotepaketin, jossa muun muassa kielletään meriteitse toimitettavan raakaöljyn ja tiettyjen öljytuotteiden osto, tuonti tai siirto Venäjältä EU:hun. Rajoituksia alettiin soveltaa raakaöljyyn 5. joulukuuta 2022, ja niiden soveltaminen aloitettiin muihin jalostettuihin öljytuotteisiin 5. helmikuuta alkaen.

Koska suurin osa Venäjältä peräisin olevasta öljystä toimitetaan EU:hun meritse, kattoivat rajoitukset vuoden 2022 loppuun mennessä lähes 90 prosenttia Venäjältä Eurooppaan tuodusta öljystä. Toimet ovat vähentäneet Venäjän liikevoittoja.

Euroopan komission 11. sanktiopaketissa tullaan esittämään toimia, joilla aiotaan kieltää alusten liikennöinti, joiden epäillään kuljettavan laittomasti venäläistä öljyä Euroopan satamista. Yksi esillä olevista toimista olisi alusten satamiin pääsyn estäminen. Ehdotus on saanut myös kritiikkiä, sillä sääntöjen vastaisesti operoivien laivojen tunnistaminen on vaikeaa.

Väliaikaisella poikkeuksella sallitaan raakaöljyn tuonti putkia pitkin niihin EU:n jäsenmaihin, jotka ovat maantieteellisen sijaintinsa vuoksi erityisen riippuvaisia Venäjän toimituksista ja joilla ei ole muita toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja.

Bulgariaan ja Kroatiaan sovelletaan erityisiä väliaikaisia poikkeuksia, jotka koskevat Venäjältä meriteitse tapahtuvan raakaöljyn ja tyhjiökaasuöljyn tuontia.
EU on kieltänyt EU:n aluksia kuljettamasta venäläistä raakaöljyä ja öljytuotteita kolmansiin maihin. Se on kieltänyt myös kuljetuksiin liittyvän teknisen avun, välityspalvelujen sekä rahoituksen tai rahoitusavun tarjoamisen. Kieltoa ei sovelleta, jos raakaöljy tai öljytuotteet ostetaan hintakaton puitteissa.

Edellisen sanktiokokonaisuuden myötä ajateltiin, että kaikki maat olisivat olleet mukana toimissa. Lehden mukaan monet maat, joille Venäjä on toiminut tärkeänä kauppakumppanina, eivät ole toimineet kuitenkaan rajoitusten mukaisesti. Näitä maita ovat Kypros, Kreikka ja Malta.

Kyproksen presidentti Nikos Christodoulides ehdotti Berliinin EU-kokouksessa toukokuussa, että Brysselin olisi kannettava vastuu uusista pakotteista aiheutuvista tulonmenetyksistä, mikäli Kyproksen tukea niihin halutaan.

Viranomaiset epäilevät myös, ettei määritettyä hintakattoa aina noudateta ja öljyä kuljettavat alukset saavat lähtösatamassa näennäisen todistuksen, jossa öljyn hinnaksi kerrotaan alle 60 dollaria barrelilta.

Todistus vaaditaan eurooppalaisen tai muun G7-maan vakuutuskäytäntöjen voimassaoloon.

Harvardin yliopiston Venäjän ja Euraasian tutkija Craig Kennedyn mukaan suuri osa Venäjällä lastatuista aluksista on länsimaisten pankkien ja vakuutusryhmien rahoittamia.

– Esimerkiksi kreikkalaisia laivoja nostaa öljyä päivittäin Venäjältä paljon. Reilusti yli puolet kaikista maassa lastatuista aluksista on vakuutettuja ja todennäköisesti länsimaisten pankkien ja vakuutusryhmien rahoittamia. He kaikki saavat kuitenkin paperin, jossa kerrotaan lastin arvon olevan alle 60 dollaria. Useimmissa tapauksissa, mutta ei kaikissa, se on luultavasti myös totta, Kennedy kertoo.

Öljypäästön vaikutukset näkyvät luonnossa pitkään ja niiden torjunta on kallista LEHTIKUVA / HANDOUT / RAJAVARTIOLAITOS
Toimissa piilee myös ympäristökatastrofin ainekset

Viranomaiset arvioivat, että vanhoja aluksia on hankittu raakaöljyä koskevien määräysten kiertämistarkoituksessa. Yli 15 vuotta käytössä olleet laivat on rajattu suurten vakuutusmarkkinoiden ulkopuolella. Onnettomuuden sattuessa yhtiöillä ei välttämättä ole riittävää pääomaa kattamaan kaikkia kuluja.

– Tilanteessa, jossa yksi tällainen alus osuu jäälauttaan ja öljy vuotaa pitkin ruotsin rannikkoa. Vakuutusyhtiöstä kerrotaan, että kyseessä on jokin tuntematon postilaatikkofirma. Voimmeko luottaa siihen, että he pystyvät maksamaan öljyvuodon siivouksen, Kennedy kertoo Politicolle.

Hämärään toimintaan osallistuvat alukset voivat myös sammuttaa niiden liikkeitä seuraavan AIS-järjestelmän. Automatic Identification System on laivojen merenkulussa käytetty järjestelmä, jonka avulla laivat voivat helpottaa navigointiaan merellä kommunikoimalla ja vastaanottamalla alustietoja muilta aluksilta. Alustiedoilla tarkoitetaan esimerkiksi laivan suuntaa tai nopeutta.

Laivat pystyvät liikkumaan merillä ilman, että niiden tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Järjestelmän poiskytkeminen lisää törmäysriskiä muihin merellä liikkuviin aluksiin merkittävästi.

Laivojen tiedetään lisäksi siirtävän raakaöljyä keskellä merta myös kuljetusaluksesta toiseen, jotta öljyn alkuperämaa on entistä haastavampi selvittää.

LUE MYÖS:
Verkkouutiset tutki: Venäjältä tulee tankkereita Suomen satamiin | Verkkouutiset
Vahva kysyntä Aasian markkinoilla pitää yllä Venäjän öljytuloja | Verkkouutiset
Näillä tempuilla Venäjän öljytankkerit kiertävät pakotteita | Verkkouutiset

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)