Vasemmiston ja oikeiston välillä on läpi vuosikymmenten ollut poliittinen jakolinja. Vaikka yhteiskuntamme on muuttunut ja kehittynyt, tämä perinteinen oikeiston ja vasemmiston jakolinja on edelleen merkittävä ja vaikuttaa politiikan suuntaan.
Erityisesti vihreät ja perussuomalaiset ovat toistelleet vuosikausia, että ne eivät asemoidu tälle vasemmiston ja oikeiston janalle, vaan pitävät sitä irrelevanttina. Viimeksi Nelosen ansiokkaassa, uudenlaisessa Luokan edessä -vaaliohjelmassa PS:n puheenjohtaja Riikka Purra kertoi, ettei hän halua määritellä puoluettaan vasemmistoon tai oikeistoon, eikä sellaiselle ole tarvetta.
Keskusta perinteisesti suurena puolueena taasen on nimensä mukaisesti ollut oikeisto-vasemmisto-jakolinjan keskellä. Eli puolue ei ole kiistänyt janan merkitystä, vaan päinvastoin pyrkinyt osoittamaan tarpeellisuutensa olemalla keskellä.
Jos puolueet välttelevät paikantamasta itseään vasemmistoon tai oikeistoon, kannanmuodostusta erilaisiin kysymyksiin on hankala päätellä.
Vaaleissa yksittäisistä asiakysymyksistä voi tulla merkittävin äänestyspäätöksen peruste – vaikka todellisuudessa puolueet ja heidän edustajansa joutuvat jatkuvasti ottamaan kantaa erilaisiin aiheisiin nimenomaan tällä akselilla.
Oikeisto ja vasemmisto ovat kaksi perinteistä poliittista suuntausta, joilla on erilaiset arvot ja ideologiat. Oikeisto korostaa yksilönvapautta, kun taas vasemmisto keskittyy yhteiskunnalliseen järjestelmään ja hyvinvointivaltion periaatteisiin.
Yksi keskeinen jakolinja on talouspolitiikka. Oikeisto painottaa vapaata markkinataloutta ja kannattaa vähäisempää valtion puuttumista talouteen, kun taas vasemmisto korostaa taloudellista tasa-arvoa ja kannattaa valtion sääntelyä ja ohjausta talouteen.
Oikeisto pyrkii vähentämään verotusta ja sääntelyä, jotta yritykset ja ihmiset voivat toimia mahdollisimman vapaasti, kun taas vasemmisto haluaa tasoittaa tuloeroja verottamalla enemmän ja käyttää enemmän verotuloja muun muassa sosiaalitukiin.
Kokoomus on pitkään ja johdonmukaisesti esittänyt normien purkua – aiemmin esimerkiksi kauppojen aukiolojen vapauttamista ja viimeisimpänä konkreettisena linjauksena esimerkiksi viinien myynnin sallimista kaupoissa. SDP taasen on tuonut esiin, kuinka verotusta tulisi kiristää. SDP ei myöskään ole esittänyt merkittäviä leikkauksia julkisen talouden tasapainottamiseksi.
PS:n talouspoliittisesta linjasta sen sijaan on vaikea ottaa selvää. Puolueen ajattelua tarvinnee tulkita ehdokkaiden vaalikonevastausten keskiarvoista. Tilanne on hämmentävä äänestäjille mutta myös muille puolueille. Neuvotteleminen on hankalaa, jos ei tiedä toisen osapuolen linjaa.
Oikeisto korostaa yksilönvapautta ja määrittelee tasa-arvon tavoitteen mahdollisuuksien kautta. Jokaisella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella ja edetä urallaan tai ylipäänsä elämässään. Vasemmisto keskittyy tasa-arvossaan lopputulemaan: siihen, että riippumatta ihmisten omasta panoksesta ja valinnoista, tulisi järjestelmän tulisi tasoittaa ihmisten välisiä eroja esimerkiksi opiskelussa tai työnteossa niin, että erot olisivat lopulta mahdollisimman pieniä.
Tästä hieman karrikoidusta arvojaottelusta käsin voi ennakoida esimerkiksi juuri SDP:n tai kokoomuksen kantoja erilaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Se on äänestäjän kannalta hyvä asia.
Vastaavasti on hankala ennustaa esimerkiksi perussuomalaisten kannanmuodostusta aiheisiin, jotka eivät kosketa puolueen omimpia teemoja, kuten maahanmuuttoa tai EU:ta. Usein populistipuolueessa, myös muualla kuin Suomessa, onkin merkittävä valta istuvalla puheenjohtajalla. Kun puolueen edustajilla voi olla hyvinkin erilaista arvoajattelua, on johtaja se, jonka kautta kulloinenkin arvoperusta peilataan.
Suomen vahvuus on läpi vuosikymmenten ollut poliittinen harmonia ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Yli puoluerajojen on pyritty löytämään yhtenäinen linja, joka on selkeä sekä kansalaisille että muille maille ja kansainvälisille yhteisöille.
Tämä suomalainen erityispiirre näkyi hyvin vuosi sitten keväällä, kun sekä kansan että eduskunnan selvä enemmistö kannatti Nato-jäsenyyden hakemista. Kansa toki ennen eduskuntaa.
Onkin huolestuttavaa, että perussuomalaiset horjuttavat usein nimenomaan tätä politiikan osa-aluetta. PS korostaa kansallisuutta kansainvälisyyden sijaan monella eri tapaa. Tässä keskustelussa näkyy hyvin, kuinka kaikki muut puolueet ovat useimmiten lähellä toisiaan ja pystyvät sovittamaan kantojaan yhteen, kun PS taas yrittää profiloitua juuri kansainvälisyyttä koskevissa teemoissa maahanmuutosta ilmastonmuutokseen.
Vaikka vasemmisto ja oikeisto ovat talouspolitiikassa eri linjoilla, pystytään akselin yli tekemään yhteistyötä, kun tilannekuva ja tavoitteet ovat riittävän lähellä toisiaan. Esimerkiksi jos molemmissa nähdään julkisen talouden tasapainottaminen yhtä tärkeänä tavoitteena, päästään neuvottelemaan keinoista.
Sääntelyyn liittyvissä kysymyksissä voi vasemmisto joustaa, kunhan sääntelyn purku ei ole ristiriidassa tasa-arvoajattelun kanssa. Oikeiston pelivara neuvottelutilanteessa voi riippua siitä, miten paljon julkista sektoria pystytään tehostamaan tai hallintoa keventämään. Monissa tärkeissä kysymyksissä, kuten koulutuksessa tai sote-palveluissa kompromissit ovat löydettävissä.
Jonkun verran Suomessa ihannoidaan Ruotsin blokkimallia, jossa hallituskoalition vaihtoehdot tiedetään jo etukäteen. Jonkin verran aiempaa enemmän Suomessa on nyt eduskuntavaalien alla ilmoitettu, minkä muiden puolueiden kanssa ollaan yhteistyöhön valmiita ja minkä kanssa ei.
Tilanne on kansalaisille hämmentävä. Ajatuspaja Toivon teettämän selvityksen mukaan lähes 80 prosenttia kansalaisista kannattaa, että puolueet olisivat valmiit tekemään toistensa kanssa yhteistyötä asiapohjalta. Toivottavasti vaalikevät ei kuumene siten, että ovia suljettaisiin liikaa vaalituloksen ja neuvottelujen edellä.
Vaikka poliittinen kenttä on monimutkaisempi kuin vain vasemmisto-oikeisto -jako, perinteiset jakolinjat ovat edelleen merkittäviä. Vasemmisto ja oikeisto erottuvat selvästi arvoissaan ja poliittisissa tavoitteissaan, ja nämä erot vaikuttavat merkittävästi politiikan suuntaan.
Nyt vaalien alla monet vaalikoneet keräävät tietoa ehdokkaista ja puolueista. Voi vaikuttaa helpolta määritellä puolueiden asema poliittisessa kentässä ehdokkaiden vastausten perusteella. Tämä on kuitenkin hieman vaarallista, sillä keskiarvot eivät kerro vastausten hajonnasta.
Onkin hyvä tutkimuksellisesti selvittää, miten puolueet erottuvat toisistaan vasemmisto-oikeisto-akselilla. Kerätä aineistoa puheista, linjapapereista ja ohjelmista verraten puolueita toisiinsa. Tutkijoilla ja asiantuntijoilla, kuten politiikasta hyvin perillä olevilla toimittajilla, on tärkeä rooli vaaleissa ja näille puheenvuoroille ja kommenteille kannattaa antaa painoarvoa. Puolueiden ei pidä antaa itse määritellä itseään, sillä silloin esimerkiksi rasistisuus ilmenisi vain, jos puolue itse sen myöntää.
Politiikan ei pidä olla arpapeliä tapaus kerrallaan, vaan ennakoitavaa. Loogisen tiekartan päätöksentekoon tarjoaa oikeisto-vasemmisto-jakolinjan tunnistaminen ja puolueen tunnustautuminen tiettyyn paikkaan tällä janalla. Paikka on relevantti, kun alkaa päätöksenteko siitä, miten yhteisiä palveluja ja muita toimintoja jatkossa rahoitetaan ja millaisiin arvoihin päätöksenteko perustuu.
