”Nyt ei pidä puhua Suomea alaspäin”

Jarno Limnellin mukaan Suomi tarvitsee nyt luottamusta ja tulevaisuudenuskoa.
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Nyt ei ole oikea aika ”puhua Suomea alaspäin”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell tiedotteessaan. Orastavan talouskasvun vahvistuminen edellyttää kokoomusedustajan mukaan paitsi päätöksiä, myös luottamusta, ja hän peräänkuuluttaakin Suomeen toiveikkaampaa ilmapiiriä.

– Taloudessa luvut ovat tärkeitä, mutta niin on myös ilmapiiri. Yritykset investoivat, kun ne luottavat tulevaan. Kotitaloudet kuluttavat, kun ne uskovat omaan talouteensa. Nuoret uskaltavat yrittää, kun yhteiskunta viestii, että Suomessa kannattaa rakentaa tulevaisuutta. Nyt meidän tehtävämme on vahvistaa realistista optimismia.

Limnell kehuu Petteri Orpon (kok.) hallitusta ”määrätietoisista päätöksistä” kasvun ja julkisen talouden vahvistamiseksi. Limnellin mukaan talouden käänne ei synny itsestään, vaan se edellyttää johdonmukaista politiikkaa, pitkäjänteisyyttä ja luottamusta Suomen uudistuskykyyn.

Nyt Limnell peräänkuuluttaa vastuullista yhteiskunnallista keskustelua.

– Suomen haasteita ei pidä vähätellä. Velka, työttömyys, tuottavuus ja kasvun vahvistaminen ovat todellisia kysymyksiä. Mutta samaan aikaan ei pidä rakentaa turhaa pelkoa tai ruokkia pelkästään uhkakuvia. Erityisesti nyt, kun taloudessa näkyy myönteisiä merkkejä, meidän pitäisi ajatella Suomen etua yli päivänpoliittisten asetelmien.

Poimintoja videosisällöistämme

Jos yhteiskuntaan syntyy jatkuva epävarmuuden, pelon ja lamaantumisen ilmapiiri, se vaikuttaa kotitalouksien kulutukseen, yritysten investointeihin ja työpaikkojen syntymiseen, Limnell varoittaa. Myönteinen, ratkaisukeskeinen ja tulevaisuuteen katsova ilmapiiri ei näin olle ole vain viestintää, vaan osa talouskasvun edellytyksiä.

– Suomi tarvitsee nyt luottamusta. Ei katteetonta hehkutusta, vaan faktoihin perustuvaa tulevaisuudenuskoa. Meidän pitää nähdä mahdollisuudet teknologiassa, viennissä, osaamisessa, puhtaassa energiassa, puolustusteollisuudessa, tekoälyssä, kyberturvallisuudessa ja suomalaisessa yrittäjyydessä. Näistä rakennetaan uutta kasvua, Limnell sanoo.

Sotatieteiden tohtori Limnell muistuttaa myös talouden turvallisuuspoliittisesta merkityksestä. Vahva mahdollistaa uskottavan puolustuksen, huoltovarmuuden, kriisinkestävyyden, koulutuksen, tutkimuksen ja teknologisen kilpailukyvyn.

– Näinä aikoina talous ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä. Heikko talous kaventaa Suomen liikkumatilaa. Vahva talous lisää kansallista kestävyyttä ja vahvistaa turvallisuuttamme. Siksi talouskasvu ei ole vain talouspolitiikkaa, vaan myös turvallisuuspolitiikkaa”, Limnell painottaa.

Suomen talouden myönteiset merkit on nyt vahvistettava pysyväksi kasvuksi. Tämä vaatii Limnellin mukaan työtä, investointeja, uudistuksia ja ennen kaikkea uskoa siihen, että Suomi pystyy parempaan.

– Nyt ei pidä puhua Suomea alaspäin. Nyt pitää rakentaa luottamusta. Pitkään odotettu kasvu on alkanut, ja meidän yhteinen tehtävämme on varmistaa, että se vahvistuu ja muuttuu työksi, investoinneiksi, yrittäjyydeksi ja hyvinvoinniksi suomalaisille”, kokoomusedustaja päättää.

Timo Heinonen pitää SDP:n tilannetta käsittämättömänä.
Matias Marttisen mukaan veronkorotukset tuhoaisivat talouskasvun.
Ainakin yhteisöveron ja osinkojen verotuksen muutokset ovat SDP:n keinovalikoimassa.
Mainos