Liikenneturvan kyselyn mukaan nuoret ovat muita ikäryhmiä alttiimpia kavereiden painostukselle liikenteessä. Toisaalta kaveriporukka takapenkillä voi myös auttaa kuskia tekemään turvallisia valintoja ja tarvittaessa estää esimerkiksi ylinopeuden ajamisen.
Ryhmäpaine voi lisätä nuoren riskinottoa ja saada hänet toimimaan vastoin omia periaatteitaan. Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan 18 prosenttia 15–24-vuotiaista ajaisi nopeusrajoituksia kovempaa, jos matkustaja niin pyytäisi. Koko väestön vastaava luku on viisi prosenttia.
Yllyttämisen sijaan kaverit voivat tukea kuljettajaa ja tarvittaessa puuttua vaaralliseen ajotapaan.
Kyselyn mukaan nuorista 56 prosenttia ajaisi nopeusrajoitusta hitaammin, jos matkustaja sitä pyytäisi. Koko väestöstä näin tekisi 44 prosenttia.
– Nuorten vastaukset poikkeavat muista vastauksista. Se kertoo siitä, että nuoret ovat alttiimpia vertaisiensa kommenteille kuin vanhemmat. Onneksi kaveriporukka takapenkillä voi myös rohkaista kuljettajaa ajamaan turvallisesti, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen sanoo.
– Matkustajat voivat esimerkiksi kehua riskittömästä ajamisesta sekä auttaa navigoinnissa tai musiikin valinnassa, jotta kuski saa keskittyä ajamiseen. Tärkeää on myös uskaltaa sanoa ääneen, jos kaverin ajotapa tuntuu turvattomalta, Savolainen jatkaa.
Nuoret ajavat onnettomuuksia eniten kesällä
Nuorten kuljettajien kuolemanriski on kolminkertainen koko väestöön verrattuna. Eniten nuoria kuolee henkilöauton kuljettajina ja matkustajina. Erityisesti kesä on riskialtista aikaa: 15–24-vuotiaiden henkilövahingot liikenteessä lisääntyvät touko-elokuiden ajaksi.
– Nuorten onnettomuuksissa puhutaan riskikasaumasta, eli onnettomuuden taustalla vaikuttavista useista riskitekijöistä. Nuorille ominaisia riskitekijöitä ovat suuret ajonopeudet, liikennesäännöistä piittaamattomuus, ajaminen humalassa ja turvavyön käyttämättömyys, Savolainen listaa.
Liikenneturvan nuorille suunnattu SafeSpaceAutoon-kampanja alkaa juhannuksen alla. Kampanjan tavoitteena on rohkaista nuoria kannustamaan kavereita ajamaan turvallisesti ja tarvittaessa puuttumaan heidän riskialttiiseen ajotapaan.
– Kyselytulokset tukevat kampanjan sanomaa: riskikäyttäytymisen kyseenalaistaminen kannattaa, koska voit ihan oikeasti vaikuttaa kaverin tapaan liikkua liikenteessä, Savolainen muistuttaa.
Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia ja kokemuksia liikenteessä liikkumisesta huhtikuussa 2024. Norstat Finland Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 2015 henkilöä, joista 15–24-vuotiaita oli 13 prosenttia.





