Verkkouutiset

MPK:n jäsenet osallistuivat koulutukseen Santahaminassa. LEHTIKUVA / AFP Alessandro Rampazzo

Norja ja Tanska lupaavat tukea Suomelle ja Ruotsille

Norjan pääministerin mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys edistää yhteistä puolustusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Norja, Tanska ja Islanti lupaavat tukea Suomea ja Ruotsia maiden Nato-prosessin aikana, kertoo Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre.

– Suomen ja Ruotsin turvallisuus on turvallisuudellemme tärkeää. Norja on yhdessä Tanskan ja Islannin kanssa valmis auttamaan kaikin tarvittavin keinoin, jos pohjoismaiset naapurimme joutuvat hyökkäyksen kohteeksi ennen kuin niistä tulee virallisesti Naton jäseniä, hän toteaa.

Norjan hallituksen lausunnon mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys edistää yhteistä puolustusta ja vahvistaa Pohjois-Atlantin turvallisuutta.

Norja, Tanska ja Islanti tukevat Suomea ja Ruotsia niiden hakiessa Naton jäsenyyttä. Norjan hallitus korostaa, että mailla on oikeus hakea jäsenyyttä ilman ulkopuolisten puuttumista.

– Pohjoismaat eivät uhkaa ketään ja [tämä] on jatkossakin matalan jännitteen alue, joka haluaa elää rauhassa naapuriensa kanssa, Støre sanoo.

Myös Tanskan hallitus ilmoittaa maan toivottavan Suomen ja Ruotsin tervetulleeksi Natoon. Tanska lupaa auttaa Suomea ja Ruotsia kaikin keinoin, jos maat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi ennen Nato-jäsenyyden voimaantuloa.

– Aloitamme välittömästi valmistelut näiden turvallisuustakuiden toteuttamiseksi. Kehitämme edelleen puolustusyhteistyötämme Suomen ja Ruotsin kanssa, pääministeri Mette Frederiksen toteaa Tanskan hallituksen lausunnossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)