Nikotiinia kulutetaan yhä enemmän muuten kuin tupakoimalla - esimerkiksi nikotiinipussien avulla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Nikotiini saattaa parantaa muistia ja keskittymistä

Kritiisessä kehitysvaiheessa käytetty nikotiini voi vahingoittaa aivojen kehitystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nikotiini tunnetaan voimakkaasti addiktoivana aineena. Aiemmin sitä on kulutettu lähinnä tupakoinnin kautta, mutta yhä enenevissä määrin nikotiinia käytetään myös sellaisenaan, esimerkiksi nikotiinipussien tai sähkötupakan kautta.

Aineen negatiivisista vaikutuksista on paljon tietoa. Nyt tutkimusnäyttöä on alkanut kertyä myös nikotiinin mahdollisista hyödyistä aivolle, kertoo The Economist.

Nikotiini stimuloi hermosoluja vapauttamaan välittäjäaineita kuten dopamiinia, glutamaattia, noradrenaliinia ja serotoniinia. Tämä puolestaan aktivoi aivojen palkitsemisjärjestelmää, mutta lisää samalla tarkkaavaisuutta, oppimiskykyä, muistia ja motorista kontrollia.

Vuonna 2010 tehty, 41 tutkimusta käsitellyt, katsaus havaitsi, että nikotiini paransi merkittävästi keskittymistä ja muistia koehenkilöillä.

Tutkijat ovat kiinnostuneita myös nikotiinin mahdollisista terapeuttisista hyödyistä.

Yhdessä vuonna 2017 Nature Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kuvattiin, kuinka nikotiini palautti kognitiivisia puutteita hiirillä, joilla oli geenivariantti, joka ihmisillä on liitetty skitsofreniaan. Tämä on avannut mahdollisuuksia sairauden uusiin hoitomuotoihin.

Vuonna 2023 julkaistu katsaus havaitsi myös, että nikotiini paransi sekä lyhyen että pitkän aikavälin muistia Alzheimerin ja Parkinsonin tautia sairastavilla ihmisillä.

Kriittisissä kehitysvaiheissa, kuten sikiökaudella tai nuoruudessa altisutminen nikotiinille voi kuitenkin haitata aivojen kehitystä, ja sen käyttö on addiktoivaa.

Esimerkikis rotille tehdyillä kokeissa on esimerkikisi haivattu, että nuoruusaikana käytetty nikotiini altistaa impulsiivisuudelle aikuisiässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)