It is only a joke, comrade! –teoksen mukaan 1930-luvulla uskaliaan vitsin kertominen Neuvostoliitossa huipentui yleensä lopputoteamukseen ”tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen”.
Tutkija Jonathan Waterlowin kirjan mukaan neuvostovitsien yksi vetovoiman piirre olikin siinä, että niitä oli vaarallisen kapinallista esittää.
Bolsevikit yrittivät itse valjastaa huumoria virallisesti puolellensa, eikä hallinto ollut tutkijan mukaan suinkaan täysin huumorivapaa. Pravdassa oli vitsipalstoja ja myös tunnettu Krokodil-lehti ajoi tätä asiaa.
Bolsevikit olivat itse käyttäneet vitsejä tsaarin aikaan aseenaan ja tiesivät niiden voiman.
Kriittisiä vitsejä alettiin tarkoituksenmukaisesti pitää 1930-luvulla vastavallankumouksellisina ja niistä rangaistiin rikoslain artikla 58-10 mukaan.
Jonathan Waterlow on käynyt läpi 273 tapausta, joissa neuvostokansalainen vangittiin neuvostovastaisen huumorin vuoksi. Heistä vain 15 oli naisia. Huippuvuosi oli 1937, jolloin vangitsemisia oli sata.
Waterlowin mukaan usein tapauksissa vaikutti enemmän se kuka olit kuin mitä sanoit – toisilla oli etuoikeuksia. Eniten oltiin hyvin koulutettujen vitsien esittäjien perässä. Vangittujen vitsailijoiden yleisimmät ammatit olivat opettaja ja kirjanpitäjä.
20-vuotias saratovilainen Boris Jampolski oli kertonut huoneistossaan vierailleille neuvostovastaiseksi sanotun anekdootin. Virkailijat veivät 1941 hänen kahdeksan vuoden päiväkirjansa, joka Jampolskin mielestä osoitti hänet luita ja ytimiä myöten lojaaliksi neuvostokansalaiseksi. Jampolski oli pitänyt päiväkirjaa 12-vuotiaasta asti. Viranomaisten mielestä päiväkirja toimi peitteenä hänen todellisille mielipiteilleen.
Vitsien esittämisen johtava vastustaja oli kriitikko V.I. Blium. Sensuroitu kirjailija Mihail Bulgakov veti hänen näkemyksensä yhteen näin: ”Neuvostoliitossa jokainen satiirikko pyrkii horjuttamaan neuvostojärjestelmää”. Kiistassa jopa perustettiin komissio, joka sai tehtäväkseen tutkia satiirinen genre koko maailmanhistorian ajalta.
LUE MYÖS:
Se on vain vitsi, toveri!