Uusi kyselytutkimus paljastaa ristiriitaisen suhteen toisten ja omaan puhelimen käyttöön liittyen. Etenkin muiden puhelimella roikkuminen saa kesätunnelman happanemaan.
– Peräti 74 prosenttia vastaajista ärsyyntyy siitä, että muut ihmiset ovat jatkuvasti kiinni puhelimessaan myös kesällä. Puhelimen mukaanotto kesän rientoihin rannalle, terassille ja jopa saunaan ärsyttää yli puolta (58 %), Viestintätoimisto Riannon toimitusjohtaja Riitta Auvinen sanoo.
Ihmisten tavoittamiseen liittyy ristiriita.
– Se, että ihmiset eivät vastaa viesteihin tai puheluihin nostaa toiseksi eniten (71 %) ärsyyntymiskäyrää. Suomalaisten puhelinparadoksi on siinä, että muiden odotetaan olevan itselle tavoitettavissa, vaikka juuri se jatkuva luurilla roikkuminen ärsyttää, Auvinen kertoo tiedotteessa.
Oman käyttäytymisen vaikutuksia ei tunnisteta yhtä helposti.
– Vain alle puolet (45 %) myöntää, että oma puhelimella roikkuminen vie huomiota ihmisiltä, joiden kanssa viettää aikaa. Olisiko tässä kyseessä klassinen ”muut tekevät näin, en minä” -ilmiö, Auvinen huomauttaa.
Haave puhelinvapaudesta kariutuu pelkoon
Suomalaisten puhelinsuhteessa on selvä jännite. Kesällä moni haaveilee puhelinvapaudesta, mutta harva uskaltaa tehdä niin.
– Peräti 60 prosenttia kyselyn vastaajista kertoo haaveilevansa kesästä puhelimen ulottumattomissa, mutta pitää sitä käytännössä mahdottomana. Yli puolet vastaajista (55 %) pelkää jäävänsä paitsi jostain tärkeästä, jos puhelin ei ole lähettyvillä. Fomo eli paitsijäämisen pelko on voimakkainta nuorilla aikuisilla. 18–24-vuotiaista vastaajista lähes kolme neljästä (73 %) kertoo, että juuri tämä pitää puhelimen aina mukana, Auvinen sanoo.
Puhelimesta on tullut jatkuvan yhteydenpidon, inspiraation, tiedon ja viihteen lähde. Moni kokee käyttävänsä puhelinta liikaa, mutta pitää silti luurin jatkuvasti käden ulottuvilla. Esimerkiksi useimmilla aamu alkaa puhelimella.
– Luurista on tullut osa suomalaisten aamurutiinia samalla tavalla kuin kahvista tai hampaiden pesusta. Selvä enemmistö (73 %) tarkistaa puhelimensa välittömästi herättyään. Naisilla tapa on hieman yleisempi kuin miehillä, Auvinen toteaa.
Puhelinkoukun kanssa myöntää kamppailevansa yli puolet kansasta.
– Yli puolet suomalaisista (55 %) tunnistaa viettävänsä liikaa aikaa puhelimella. Naiset suhtautuvat omaan puhelimen käyttöönsä miehiä kriittisemmin ja myöntävät puhelinkoukun useammin kuin miehet, Auvinen huomauttaa.
Kesäpäivitykset ketuttavat enemmän miehiä
Vastoin yleistä mielikuvaa kesä ei näyttäisi lisäävän halua jakaa omaa elämää sosiaalisessa mediassa.
– Selvä enemmistö (65 %) ei halua jakaa elämäänsä somessa kesällä enemmän kuin muulloin. Tulos haastaa käsitystä kesästä sosiaalisen median sesonkina, jolloin omaa elämää esiteltäisiin tavallista enemmän. Vain joka kolmas kertoo haluavansa näyttää kesällä enemmän somessa, mitä tekee ja mitä elämässä tapahtuu, Auvinen sanoo.
Kesälomakuvat ja aurinkoiset somepäivitykset nostavat tunteita enemmän miehissä kuin naisissa.
– Miehet ärsyyntyvät muiden jakamista kesäpäivityksistä selvästi naisia useammin. Lähes puolet miehistä (45 %) kertoo kesäisten somepäivitysten ärsyttävän paljon tai ainakin jonkin verran. Naisilla ketutuskäyrä nousee harvemmin ja luku on vain 30 prosenttia, Auvinen kertoo.
Oma puhelimen käyttö kesällä:
Tarkistaa puhelimen heti aamulla 73 %
Haaveilee puhelimesta irrottautumisesta 60 %
Pelkää jäävänsä paitsi jostain tärkeästä 55 %
Kokee selaavansa puhelinta liikaa 55 %
Kokee puhelimen vievä huomiota muilta 45 %
Haluaa jakaa enemmän sisältöä somessa 35 %
Tulokset selviävät Viestintätoimisto Riannon teettämästä kyselystä, johon vastasi 1000 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan kansallisesti edustava. Tutkimuksen toteutti Bilendi Oy.