Verkkouutiset

Verkkouutiset/Lehtikuva/AFP

Neljä vaihtoehtoa: Tällainen on Venäjän tulevaisuus

Moskova ei tule saavuttamaan tavoitteitaan Ukrainassa. Tällä on suuria poliittisia seurauksia.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on ottanut pitkin syksyä uusia kierroksia.

Pitkään asemasotana jatkunut tilanne on muuttunut Ukrainan armeijan vastahyökkäysten, Venäjän liikekannallepanon ja alueiden anastuksen, lisääntyvän ydinaseretoriikan sekä viimeisimpänä Kertšinsalmen sillan räjähdyksen myötä.

Taistelukenttien aloite on toistaiseksi siirtynyt kiistatta Ukrainan puolelle, joka on lyhyessä ajassa saanut takaisin strategisesti tärkeitä asemia maan itä- ja eteläosissa.

Vaikka Ukraina saavuttaakin nyt merkittäviä voittoja puolustustaistelussaan, ei sota ole vielä ohi. Venäjällä on yhä hallussaan iso määrä Ukrainan alueita, jotka ovat myös todennäköisesti rintamalinjoja paremmin linnoitettuja. Näiden alueiden vapautus ei tapahdu hetkessä ja Venäjä sitoo varsinkin Krimin, Donbasin ja Luhanskin kiinnipitämiseen poliittista arvovaltaa.
On toki eri asia, mitä Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa ja mihin Venäjän armeija kykenee.

Toiveajattelun ja tosiasioiden sekoittaminen keskenään voi johtaa merkittäviin virhearvioihin, joka kuvastaa oikeastaan Venäjän hyökkäyssotaa tähän mennessä. Vaikka Putin tekeekin nyt siirtoja parantaakseen armeijansa suorituskykyä, lienee tässä vaiheessa oikein arvioida, ettei Venäjä tule sotaansa voittamaan ainakaan tavanomaisin suorituskykyjen avulla.

Kun armeija ei kykene nyt merkittäviin uusiin operaatioihin vajeiden vuoksi, Venäjällä ei tällä hetkellä ole kykyä ottaa aloitetta sodasta takaisin. Paniikki ei varmastikaan ole oikea kuvaus Kremlin tunnelmalle, mutta eittämättä epätoivo hiipii muurien sisälle. Lisääntyvä ydinaseretoriikka on tämän oire.

Ydinaseiden käyttöä koskeva puhe on syytä ottaa aina vakavasti, mutta samaan aikaan pidettävä mielessä, että kyseessä on kovimman luokan pelote. Ydinaseisiin liittyy paljon bluffiin ja vastapuolen korttien paljastukseen pyrkivää suurvaltapeliä – siis paljon erilaisia askeleita ja vaiheita, ennen kuin kyseeseen tulee niiden varsinainen käyttö.

Katse kannattaa pitää kokonaiskuvassa. Venäjä käy läpi nöyryyttäviä tappioita, pyrkii mobilisoimaan huonosti koulutettuja ja varustettuja joukkoja sotaan ilman kansalle selkeästi avautuvaa tarkoitusta ja yrittää varastaa itselleen alueita, joita se ei edes hallitse.

Tämän päälle Moskova uhkailee käyttää ydinaseita alueilla, joiden se katsoo kuuluvan itselleen. Kokonaisuus näyttää kovin improvisoidulta, eikä suinkaan tilannetta tai eri kehityskulkuja hallitsevalta toiminnalta. Kun kyseessä on alusta lähtien huonosti valmisteltu sotaretki muuttuvine päämäärineen, ratkaisut ovat tällöin samannäköisiä.

Aloitetta ei tule nyt antaa takaisin Venäjälle ryhtymällä pelon varjolla arvuuttelemaan sen tulevia siirtoja eikä Kremlille kannata myöskään antaa varmuutta lännen seuraavista liikkeistä. Venäjä pyrkiikin nyt aktiivisesti muuttamaan tilannetta itselleen edullisemmaksi pelottelemalla, jotta lännen aseapu Ukrainalle katkeaisi ja vastahyökkäykset pysähtyisivät. Mikäli Venäjä olisi tilanteen päällä, ei sillä olisi tarvetta yrittää saada aikaan erätaukoa taisteluissa ja vedota kovimpaan pelotekorttiinsa.

Presidentti on toistaiseksi suvereeni toimija

Reilun puolen vuoden sodankäynnin jälkeen on käynyt selväksi, ettei Venäjä tule saavuttamaan alkuperäisiä tavoitteitaan Ukrainassa ja joutunee perääntymään. Tällöin huomio kääntyy hiljalleen siihen, mikä on se poliittinen hinta, jonka Venäjän johto joutuu sodasta maksamaan.

Vallanvaihtuminen Venäjällä ei ole enää mahdoton vaihtoehto, mutta millä aikavälillä ja ehdoilla on täysin epävarmaa. Lähtiessään sotaan Ukrainaan, Putin ei varmastikaan olettanut päätyvänsä tilanteeseen, jossa hänen asemansa joutuu viime kädessä pantiksi peliin. Siksi hän ei tule todennäköisesti perääntymään, ainakaan ilman sellaista ”sotasaalista”, jolla heikentyneen arvovallan rippeistä voitaisiin pitää kiinni.

Vladimir Putinin asemaa helpottaa tällä hetkellä kovasti se, että oppositio käytännössä hävitetty. Venäjällä ei ole jossain odottamassa järjestäytynyttä oppositiota tai ryhmittymää, jolla olisi vaihtoehtoinen suunnitelma maata varten. Kaikki vastavoimat on aktiivisesti hävitetty eikä edes lievästi länsimielisesti taloudellisesti ajattelevia henkilöitä hallinnosta enää löydy. Selvää vaihtoehtoa Putinille ei siis ole näköpiirissä.

Olennaista onkin se, että vaikka Putin ei ole vallitsevia valtarakenteita isompi, on hän niiden suvereeni toimija toistaiseksi. Ollakseen merkittävä toimija tai osa eliittiä Venäjällä, on oltava suhteita Putiniin. Tällainen vallan vertikaali on hyvin epävarma. Kun oma asema on Putinissa kiinni, tämä kannustaa johdon tukemiseen. Onkin erityisen vaikea ennakoida sitä, milloin Putinista tulee rasite tälle asemalle. Kun vallansiirrosta ei ole myöskään Venäjällä selvää kaavaa, vallanvaihdokseen liittyvä kaaos myös pelottanee eliitissä monia.

Neljä vaihtoehtoa

Lännessä on syytä miettiä sitä, mitä edessä on, mikäli Putinin aika päättyisi tai ylipäätään pohtia, minkälaisen Venäjän kanssa olemme sodan seurauksena tekemisissä. Tällä hetkellä näen neljä vaihtoehtoista Venäjää edessä.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa Vladimir Putin onnistuu pitämään valtansa, mutta pääsee ulos sodasta vetäytymällä tai miehittämällä jonkinlaista osaa Ukrainasta. Epäonnistuneen sodan seurauksena Putin aseman on kuitenkin heikentynyt ja sen seurauksena hän jyrkentää otettaan maasta.

Ulkopolitiikan keulana säilyy voimakkaan länsivastainen linja, mutta eristyksen jatkuessa suhteita yritetään rakentaa Aasian ja Afrikan suuntaan. Tämän Venäjän johto edustaa tyyliltään vahvemmin fasistista suuntaa, jossa konfliktinhaluinen ja imperialistinen ”venäläinen maailma” toimii ideologisena maailmankuvana. Sotilaallisia heikkouksia pyritään parantamaan suurvaltatunteen täyttämiseksi.

Toisessa vaihtoehdossa Venäjä ajautuu valtakriisiin, kun johdon kontrolli sodan seurauksista häviää ja kansan tuki kääntyy ylösalaisin. Tällöin Putin joudutaan vaihtamaan kansainvälisen eristyksen purkamiseksi ja sodasta irtautumiseksi. Hänen tilalleen nousee tilapäinen teknokraatti, kunnes valtatyhjiö asettuu uomiinsa. Tämäkin kehitys olisi kuitenkin epävarmaa aikaa, kun maan ylin poliittinen ja yhteiskunnallinen valta menisi uudelleen jakoon. Lopuksi voi käydä miten vain, kun yhteiskunnan kellokkaille tärkeintä hallita omaisuuksia ja turvallisuuspalveluja. Dynaamista uudistajaa ei valitettavasti ole tarjolla, koska sellaista henkilöä tai fraktiota ei ole haluttu.

Kolmannessa vaihtoehdossa kyseeseen tulisi kahden edellisen hybridimalli, jossa Venäjä kulkee eteenpäin joko Vladimir Putinin johdolla tai ilman, mutta keskeinen ero olisi merkittävä muutos ulkopolitiikassa. Venäjä ymmärtää sotaisan seikkailupolitiikan olevan sen eduille haitallista. Skeptisyys länttä kohtaan säilyisi, mutta olisi luonteeltaan retorisempaa.

Neljäs vaihtoehto on Venäjä turvautuminen järeisiin keinoihin Ukrainassa, ottaen sodasta Pyrrhoksen voiton ja jääden kansainväliseen eristykseen. Tämä muistuttaisi ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta ei olisi kuitenkaan pitkällä aikavälillä kestävä suunta, kasvanut kun eristys ajaisi maan syvään kriisin ja sisäiset levottomuudet kasvaisivat.

Kaikkia näitä vaihtoehtoja yhdistää lopulta epävarmuus ja pessimismi. Usein Venäjän ja varsinkin Putinin vallanvaihtumiseen liitetään sisäänrakennetusti ajatus muutoksesta kohti parempaa. Tähän ajatukseen ei kannata kuitenkaan automaattisesti tuudittautua. Jos valta vaihtuu Venäjällä, edessä olisi vuosien työ, jotta osapuolten välille olisi mahdollista palauttaa luottamusta. Siksi kannattaa uhrata nyt ajatuksia myös sille, millaista suhdetta Venäjän kanssa ylipäätään halutaan yrittää rakentaa, jos tälle avautuu ikkunoita.

Venäjä ei kuitenkaan lopulta ole katoamassa mihinkään.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS