Nelivuotias matkusti perävaunun aisalla – ”Suojeluenkeleitä matkassa”

Auto ehti kiihdyttää moottoritielle, ennen kuin tienkäyttäjät saivat auton pysähtymään.
Vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Nelivuotias lapsi päätyi matkustamaan perävaunun aisalla auton kiihdyttäessä moottoritiellä Raisiossa, kertoo Varsinais-Suomen poliisi tiedotteessaan.

Tapahtumaketju alkoi, kun lapsia autolla kuljettanut henkilö ei ollut varmistunut, että kaikki lapset olivat turvallisesti auton kyydissä. Yksi lapsi jäikin ulos autoon kiinnitetyn perävaunun aisalle.

Auto jatkoi matkaansa moottoritielle ja kiihdytti nopeuttaan, jossa asiaa todistaneet tienkäyttäjät soittivat hätäkeskukseen. Tapauksen johdosta annettiin usemman poliisipartion kiireellinen hälytys.

Muut tienkäyttäjät onnistuivat lopulta kiinnittämän kuljettajan huomion tilanteeseen ennen kuin poliisipartiot ehtivät saapua paikalle.

Lapsi selvisi tapauksesta ilman lainkaan fyysisiä vammoja ”kuin ihmeen kaupalla”. Poliisi kuitenkin painottaa lapsia kuljettavia henkilöitä varmistamaan, että kaikki kuljetettavat ovat mukana auton lähtiessä liikkeelle.

– Tässä tapauksessa peräkärryssä lienee ollut suojelusenkeleitä, mutta tämän toivoisi muistettavan, kun lapsia pakataan autoon kesän reissuille, tiedotteessa todetaan.

Vainikkalan raja-asemalla liikenne jatkuu, ja Viro ja Latvia ryhtyivät valmistelemaan nyt päättyvän rahtiliikenteen lopettamista itse jo viime vuonna.
Yliajossa Itäväylällä sai surmansa mies ja nainen.
Silminnäkijöiltä pyydetään havaintoja tilanteesta.
Mainos