Naton pääsihteeri vaihtui virallisessa seremoniassa Brysselissä tiistaina. / ERIC LALMAND / AFP / LEHTIKUVA

Naton uusi pääsihteeri on poliittinen kameleontti ja ikisinkku

Tällainen mies on pianistin urasta haaveillut Mark Rutte.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Naton norjalainen pääsihteeri Jens Stoltenberg jäi tiistaina eläkkeelle ja luovutti tehtävän hollantilaiselle Mark Ruttelle. Rutte ehti toimia ennen nimitystään yli 10 vuotta Hollannin pääministerinä. Hänet tunnetaan myös vakaana Ukrainan tukijana.

Rutten tilalle pääministeriksi nousi Dick Schoof, joka aiemmin johti Hollannin tiedustelupalvelua.

57-vuotias Rutte nousi politiikkaan vuosituhannen alussa työskenneltyään sitä ennen jättikonserni Unileverin HR-päällikkönä. Poliittiselta taustaltaan Rutte on keskustaoikeistolaisesta VVD-puolueesta.

Rutte toimi Hollannin hallituksen sosiaali- ja työministerinä vuodeta 2002 vuoteen 2004. Seuraavassa hallituksessa hänet nimitettiin opetusministeriksi, jossa hän toimi vuodesta 2004 vuoteen 2006. Pääministeri hänestä tuli vuonna 2010. Hän luopui tehtävästä heinäkuussa 2024 ottaessaan vastaan nimityksen Naton pääsihteeriksi.

Rutte on saanut kotimaassaan lempinimen Teflon-Mark. Tämä johtuu siitä, että hänellä on kyky ponnistaa skandaaleista takaisin pinnalle. Vuonna 2021 Rutte johti hallituksensa eroamaan, kun kävi ilmi, että kymmeniltä tuhansilta perheiltä oli peritty sosiaalitukia takaisin etnisen profiloinnin perusteella. Rutte valittiin kuitenkin muodostamaan myös seuraava hallitus.

New Statesman -lehden mukaan Ruttea pidetään Hollannissa pragmaattisena miehenä. Hän ei ole erityisen idealistinen, mutta on erityisen kyvykäs ratkaisemaan ongelmia. The New York Times kuvailee Ruttea kameleontiksi, joka on liberaali, mutta haukkamaisuuteen saakka suorapuheinen. Hän onnistui jopa miellyttämään Donald Trumpia tämän ollessa Yhdysvaltojen presidentti vuonna 2018, mutta säilyttämään samalla kasvonsa Euroopassa.

Tapahtumat Trumpin kanssa menivät suunnilleen näin: Trumpin mielestä Eurooppa ei täyttänyt Natossa vaadittuja puolustusbudjettitavoitteita, joten Trump uhkasi vetää Yhdysvallat Natosta, jos Euroopan puolustusmenot eivät kasvaisi. Rutte onnistui vakuuttamaan Trumpin siitä, että puolustusmenot kyllä kasvavat, ja että Trump saisi siitä kunnian. Trump tokaisi: ”tykkään tästä kaverista”.

Lempinimi Telfon-Mark vaihtui otsikoissa vähäksi aikaa nimitykseen Trump-kuiskaaja.

Kotikaupungissaan Haagissa Rutte tunnetaan miehenä, joka välttää henkivartijoita ja asuu vaatimattomasti samassa kodissa, jossa on asunut koko aikuisikänsä. Hollantilaiseen tapaan hän kulkee mieluusti polkupyörällä. Vielä pääministeriuransa aikana hän kävi kerran viikossa opettamassa yhteiskuntaoppia läheisessä koulussa.

Lapsuudessaan konserttipianistiksi tähdännyt mies on vakiintunut sinkku, joka on aina asunut yksin. Kun häneltä on tivattu perusteluja asumismuodolleen, on hän vastannut, että Hollannin viimeinen tabu vaikuttaa olevan yksin asuminen. Mitään mystiikkaa asiaan ei kuulemma liity: Rutte vain tykkää asua yksin.

Mark Rutte vieraili Suomessa viimeksi kesällä. Silloin hän osallistui presidentti Alexander Stubbin vetämään Kultaranta-keskustelutilaisuuteen. HS:n mukaan Rutte kutsui silloin Suomen Nato-jäsenyyttä ”Vladimir Putinin saavutukseksi”, josta Rutte itse on ylpeä.

Mark Rutte saapui Hollannin pääministerinä Alexander Stubbin Kultaranta-keskusteluihin kesäkuussa 2024. / MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)