Verkkouutiset

Varusmiehiä Puolustusvoimien Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunun esittelyssä Panssariprikaatissa Hämeenlinnan Parolannummella. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

”Nato-jäsenyys ei ratkaise kaikkia Venäjään liittyviä uhkia”

Tutkijan mukaan huoltovarmuuteen tulee kiinnittää huomiota Nato-jäsenyyden jälkeenkin.

Ulkopoliittisen instituutin apujohtaja Samu Paukkunen muistuttaa Helsingin Sanomien kirjoituksessa, että Nato-jäsenyys ei ratkaise kaikkia Venäjään liittyviä uhkia.

– Nato-jäsenyys nostaa Suomeen kohdistuvan sotilaallisen vaikuttamisen kynnystä, mutta ei ehkäise Venäjän mahdollisia ei-sotilaallisia vaikuttamispyrkimyksiä. Venäjän naapurina Suomi on haavoittuvainen aina ja niin pitkään kuin Venäjällä on vallassa länteen aggressiivisesti suhtautuva hallinto.

Venäjä voisi edelleen Paukkusen mukaan esimerkiksi yrittää rajoittaa Nato-jäsenyyden sisältöä ja ”Pohjolan yhteisen pelotteen muodostumista”.

Paukkunen korostaa, että Suomen on määrätietoisesti jatkettava oman turvallisuutensa vahvistamista sekä pysyvää varautumista.

Pysyvään varautumiseen kuuluvat esimerkiksi ”kriittisten asejärjestelmien hankintojen ja ammusvarastojen täydentäminen”, mikä vie vuosia.

Paukkunen näkee, että haavoittuvuuksien minimoimiseksi myös lainsäädäntöä tulee arvioida ja kehittää. Lisäksi huoltovarmuuden haavoittuvuuksiin tulisi kiinnittää huomiota.

– Suomen varautumisen vahvistaminen ja puolustuksen lisääminen vaativat suuria investointeja vuosien ajan. Meillä ei kuitenkaan ole varaa jättää varautumista puolitiehen ja tuudittautua siihen ajatukseen, että pelkkä Nato-jäsenyys on pelastuksemme, Paukkunen toteaa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS