Verkkouutiset

USA:n presidentti Joe Biden Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa 18. toukokuuta. LEHTIKUVA/AFP Mandel Ngan

Nato-askel viimeistelee itsenäisyytemme

Blogi

Kirjoittajan mielest liittyminen puolustusliittoon on osa itsenäisyyden prosessia.
Atte Kaleva
Atte Kaleva
Atte Kaleva on kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (Hki), sotatieteiden maisteri ja kapteeni evp.

Itsenäisyys ei ole yksittäinen teko. Itsenäisyys on prosessi, joka usein nytkähtää eteenpäin historian taitekohdissa. Liittyminen puolustusliitto Naton jäseneksi on osa Suomen itsenäistymisen ja itsenäisyyden prosessia.

Käsillä on monella tapaa aikakauden murros. Nuoret jo aikuistuneet suomalaiset ovat kasvaneet varsin toisenlaiseen todellisuuteen kuin heitä edeltäneet sukupolvet. Nuori polvi on kansainvälistä, kielitaitoista ja maailmaa nähnyttä. Heille läntiseen kulttuuriperintöön kuuluvat vapausarvot on saatu jo äidinmaidossa, eikä heidän itsetuntoaan ole lannistettu vanhaan malliin. Nämä suomettumattomat suomalaiset ovat jo ehtineet yhteiskuntamme aktiivisiksi toimijoiksi ja se näkyy monella positiivisella tavalla.

Kevään ja kesän saapuminen on joka vuosi yhtä suuri ihme. Varttuneemmalle väelle samanlainen ihme on, että Suomi lopultakin on aidosti itsenäinen ja suvereeni valtio, jossa asuu itseensä uskovia suomalaisia. Ihmettelemistä riittää, sillä itsenäisyytemme on viime vuosisadalta lähtien ollut liian usein suhteellista. Suomella on riittänyt omia kasvukipuja, mutta monenlaisia pulmia on aiheuttanut myös naapurimme Venäjä, joka on eri aikoina eri tavoin katsonut oikeudekseen kertoa, miten Suomessa eletään ja kenen kanssa kaveerataan.

Tämä painajainen loppuu nyt. Suomettumisen viitta on jo pääosin karistettu hartioilta ja myös jälkisuomettumisen rippeitä ollaan lakaisemassa historiaan. On aika ryhtyä itsenäiseksi, tehdä itse päätökset omasta olemisestamme ja tulevaisuudestamme. Suomi on ottamassa askelta ahtaalta harmaalta alueelta kohti länttä – aidoksi läntisen maailman kansakunnaksi.

Me liitymme puolustusliitto Naton jäseniksi, koska me itse haluamme niin. Läntisten demokratioiden liitto on arvoyhteisö, johon me kuulumme ja haluamme kuulua. Me itse teemme ratkaisun, joka on meille oikea.

Eduskunta asettui lähes yksimielisesti tukemaan Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen jättämistä. Paljon vahvempaa selkänojaa hakemusta valmistellut valtiojohto ei olisi maan ylimmältä päätöksentekijältä voinut saada. Myös Suomen kansa on ollut tässä asiassa aivan poikkeuksellisen yksituumainen.

Natosta on puhuttu vuosikymmeniä ja erityisen vilkkaasti kuluvan kevään aikana. Silti monet kysyvät, mitä oikeastaan tapahtui? Mikä sai aikaan nopean muutoksen turvallisuuspoliittisessa peruslinjauksessamme? Nämä ovatkin hyviä kysymyksiä.

Harva kansalainen ja vain osa päättäjistä ymmärsi, miten vaaralliseen tilanteeseen Suomi oli päättämättömyytensä seurauksena jämähtänyt. Venäjä näki Suomen etupiiriinsä kuuluvana maana. Idän ja lännen välinen harmaa alue oli kutistunut niin olemattomaksi, ettei siinä enää ollut Suomen kokoista tilaa. Oli pakko valita kuuluako itään vai länteen. Kuuluisaa Nato-optiotakaan ei enää käytännössä ollut, jos oli koskaan ollutkaan.

Monet sanovat, että tilanne on muuttunut ja Venäjästä on tullut arvaamaton. Tällainen argumentointi kertoo enemmän sanojasta kuin sanottavasta. On totta, että moni joutui katsomaan todellisuutta silmiin Ukrainan sodan eskalaation myötä. Sitä ennen Venäjä oli kuitenkin huseerannut Tsetseniassa, Georgiassa, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja Ukrainalle kuuluvalla Krimillä. Vasta laajamittainen hyökkäys Ukrainaan herätti lännen ja myös monet suomalaiset.

Hyökkäys oli kuitenkin vain yksi tapahtuma loogisella jatkumolla. Venäjällä on ollut jo ennen Neuvostoliiton hajoamista laadittu suunnitelma, johon kuuluu suurvalta-aseman palauttaminen etupiireineen. Tätä suunnitelmaa presidentti Vladimir Putinin hallinto on hyvin johdonmukaisesti toteuttanut. Kenellekään Venäjää tuntevalle asia ei voinut tulla yllätyksenä. Ei oikeastaan ole helppoa sanoa, mikä Venäjällä nyt olisi olennaisesti muuttunut. Muutos on ehkä siinä, että lännessä on suostuttu näkemään se, miltä on aiemmin haluttu sulkea silmät.

Monet sanovat, ettei Suomeen kohdistu akuuttia sotilaallista uhkaa. Totta on, että Venäjä on sitoutunut nyt Ukrainan sotanäyttämölle. Mutta yhtä totta on, että Suomi on niitä harvoja Venäjän etupiirikseen katsomia Natoon kuulumattomia maita, jotka ovat toistaiseksi saaneet olla enimmäkseen rauhassa. Millä perusteilla voisi sanoa, että uhkaa ei ilmenisi lähivuosina? Eikö perustellumpaa ole uskoa, että Venäjällä on jo aloitettu mielipiteenmuokkaus ja poliittinen retoriikka, joka voi edeltää voimankäyttöä ja mahdollistaa sen?

Suomi teki päätöksen Natoon liittymisestä itse ja omista lähtökohdistaan. Rehellistä on kuitenkin sanoa, että pitkän päättämättömyyden ja jahkailun aikana maamme oli jäänyt turvallisuuspoliittisesti hyvin vaaralliseen asemaan. Käytännössä meidän oli suuntauduttava yksiselitteisesti länteen ja liityttävä läntiseen puolustusliittoon. Toinen vaihtoehto olisi ollut vähittäinen taantuminen 1970-luvulle ja uuteen suomettumiseen. Suomi oli veitsen terällä Nato-päätöstä tehdessään.

Minulle ja muille kokoomuslaisille päätös oli helppo – se olisi ollut sitä jo paljon aikaisemminkin. Me olemme jo parikymmentä vuotta julkilausutusti kannattaneet Suomen liittymistä Natoon. Suomalaisille askel ei ollut edes erityisen suuri, koska yhteistyömme Naton kanssa on jo ennestään ollut niin tiivistä, että meidät on erottanut jäsenyydestä vain kollektiivisen suojan saaminen ja osallistuminen keskeisiin päätöksiin. Teknisesti me olemme olleet Nato-yhteensopivia jo pitkään. Suomen asemoitumisessa läntiseksi demokratiaksi ei pitäisi olla mitään uutta. Kiinnostavaa sen sijaan on, että näiden asioiden tunnustaminen on joillekin puolueille ollut niin vaikeaa.

Kunnioitan niiden henkilöiden oikeutta mielipiteeseensä, jotka perustellusti ovat Natoon liittymisestä eri mieltä. Kunnioitan myös niitä, jotka ovat tilannekuvansa muuttumisen myötä kyenneet muuttamaan mieltään. Mutta kaikkein eniten toki kunnioitan niitä, jotka ovat jo aikaisemmin nähneet realiteetit ja joiden ei siksi ole tarvinnut tässä tilanteessa mieltään muuttaa. Populismia sen sijaan on muuttaa mielipidettään vain siksi, että Naton kannattaminen tuntuu nykyään olevan muodissa.

Ennen Nato-päätöstä kansalaisia yritettiin pelotella monenlaisilla asioilla. Puhuttiin Venäjän suhtautumisesta, vaikka tosiasiallisesti Venäjä on sotilaallisessa mielessä laskenut Suomen jo pitkään osaksi länttä ja laatinut omat suunnitelmansa siltä pohjalta. Puhuttiin osallistumisesta toisten sotiin, vaikka me jo Natoon kuulumattomina olemme olleet mukana operaatioissa, joihin meitä on pyydetty. Puhuttiin pysyvistä tukikohdista ja ydinaseista, vaikka kukaan ei ole väkisin sijoittamassa sellaisia Suomeen. Hyvin luultavasti tukikohtia tai ydinaseita emme saisi edes siinä tapauksessa, että itse niin haluaisimme.

Suomen Nato-jäsenyys ei käytännössä juurikaan näy tavallisen kansalaisen arjessa. Nato-jäsenyyden myötä Suomessa voi kuitenkin hengittää vapaasti ja nauttia itsenäisyydestä. Liian usein itsenäisyytemme on ollut valitettavan suhteellista. Länteen kuuluvassa Nato-Suomessa saamme elää rauhassa ja päättää itse asioistamme. Ei ole tarpeen miettiä, saati sitten erikseen kysyä, mitä naapuri päätöksistämme ajattelee.

Suomalaiset ovat usein osoittaneet suuruutensa silloin, kun on ollut tosi kyseessä. Niin tapahtui nytkin. Naton jäsenyysprosessin käynnistyttyä sitä edistettiin yksituumaisesti. Presidentti Sauli Niinistö antoi suomalaisuudelle kasvot ja äänen kansainvälisillä näyttämöillä. Pääministeri Sanna Marin puolestaan näytti esimerkillään millaista on uuden ajan suora ja suomettumaton johtajuus. Tonttinsa hoiti ammattimaisesti myös ulkoministeri Pekka Haavisto, pätevän diplomaattikunnan tuella. Puolustusministeri Antti Kaikkonen ahkeroi hänkin tahollaan omaan vähäeleiseen tapaansa.

Eduskunnassa prosessia johti määrätietoisesti puhemies Matti Vanhanen. Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajuus oli juuri ennen jäsenyysprosessia siirtynyt Jussi Halla-aholle. Voikin sanoa, että oli isänmaan onni, että juuri harkintakykyinen Halla-aho johti prosessia tässä tärkeässä valiokunnassa.

Yksituumaisuus kaikkein tärkeimmissä asioissa on suomalainen vahvuus. Nato-prosessissa kysymys ei ollut puoluepolitiikasta, vaan Suomen edusta. Tässä hengessä myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tarjosi omia ja puolueensa kontakteja yhteiseksi hyväksi. Rauhan aikana voidaan nahistella, mutta pahassa paikassa vastuulliset voimat osaavat puhaltaa yhteen hiileen. Tämä luo valtavasti uskoa kansakuntamme kykyyn kohdata kriisejä ja selviytyä niistä voittajina.

Suomen liittyminen Natoon ei muuta maantiedettä. Venäjä on ja pysyy naapurinamme. Vaikka se juuri nyt saattaa kuulostaa etäiseltä, seuraa sadesäätä pouta ja joskus meidän on rakennettava uudestaan suhteemme myös naapuriimme Venäjään. Siihen meidän pitää olla sekä valmiita että halukkaita. Silloin meidän pitää rakentaa naapuruussuhteemme uudelleen aiempaa tasavertaisemmalta ja toivottavasti keskinäiseen kunnioitukseen perustuvalta pohjalta. Tähän Suomi on valmis.

Suomi teki oikean valinnan ja me olemme oikealla tiellä. Suomi kuuluu länteen ja meidän paikkamme on läntisten demokratioiden arvoyhteisössä. Suomettumisen viitta on jo pääosin karistettu hartioilta, nyt Nato-Suomessa siirrämme myös jälkisuomettuneisuuden ajan lopullisesti historiaan. Itsenäisyytemme prosessi tulee vihdoin päätökseen. Tämä on historiallinen hetki.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta

Suosittelemme

MAINOS