Venäjä muodostaa pitkäaikaisen sotilaallisen uhan Euroopalle, eikä maanosan puolustusta voi enää laskea Yhdysvaltojen varaan. Kun toisen maailmansodan jälkimainingeissa luotu tiivis transatlanttinen liittosuhde näyttää vääjäämättä hiipuvan, on European Policy Centre -ajatushautomossa Brysselissä työskentelevän Juraj Majcinin mukaan ratkaistava, mikä on kestävin tie tästä eteenpäin.
Tässä Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa hän hahmottelee kolme vaihtoehtoa, joista ensimmäinen perustuu Euroopan unionin puolustusulottuvuuden vahvistamiseen, toinen Naton muovaamiseen nykyistä eurooppalaisemmaksi ja kolmas johonkin aivan uuteen.
EU-vaihtoehto
Venäjän Ukrainaa vastaan käymä hyökkäyssota on Majcinin mukaan olennaisesti muuttanut EU:n prioriteetteja. Kun komission asialista kärjessä oli vielä vuonna 2019 vihreä siirtymä, nyt niiden tilalle ovat nousseet puolustus ja turvallisuus.
Komission teollisuuspolitiikkaan ja rahoitukseen keskittyneet puolustusaloitteet ovat saaneet varovaisen myönteisen vastaanoton, ja niitä pidetään hyödyllisinä askelina Euroopan pirstaloituneen puolustusteollisuuden lujittamiseksi. Syvempään puolustusyhteistyöhön suhtaudutaan kuitenkin yhä kovin ristiriitaisesti.
Jäsenvaltiot näyttävät hänen mukaansa yhtäältä haluavan, että komissio pysyy erossa puolustussuunnittelusta ja -strategiasta ja keskittyy vain puolustusteollisuuden vahvistamiseen, mutta toisaalta estävät kajoamisen yhtenäismarkkinoihin, joiden kautta teollisuutta voitaisiin
tehokkaimmin tukea.
– EU:n lainsäädännön laajoihin kansallisiin turvallisuuspoikkeuksiin vedoten hallitukset jatkavat puolustustarvikehankintojen suojaamista EU-säännöiltä ja pönkittävät kansallisten markkinajohtajiensa asemaa, mikä vain edistää eurooppalaisen puolustustuotannon pirstaloitumista, Majcin toteaa.
NATO-vaihtoehto
Naton jäsenmaat sopivat viime vuonna puolustusmenojensa nostamisesta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta ja päättivät uusista alueellisista puolustussuunnitelmista. Toisin kuin EU, NATO ei ole tarvinnut uusia valtuuksia tai mekanismeja, koska alueellinen puolustus on ollut sen ydintehtävä liittokunnan perustamisesta lähtien, Majcin muistuttaa.
Hän pitää kuitenkin selvänä, että Yhdysvaltojen sitoutuminen Euroopan puolustukseen on viimeistään Donald Trumpin toisen presidenttikauden myötä pysyvästi heikentynyt. Washingtonissa Eurooppa nähdään nyt kolmannen luokan näyttämönä, jonka on kyettävä pidättelemään Venäjää ensisijaisesti omilla tavanomaisilla joukoillaan, joskin – ainakin toistaiseksi – USA:n tarjoaman ydinasesateenvarjon alla.
– Euroopan toimet eivät voi rajoittua pelkästään puolustusmenojen lisäämiseen ja tiedustelun, valvonnan ja pitkän kantaman iskukyvyn vahvistamiseen, joiden osalta Nato on tällä hetkellä Yhdysvaltojen varassa, Majcin sanoo.
Myös Naton komentorakenne olisi hänen mukaansa päivitettävä heijastamaan muuttunutta vastuunjakoa. Liittouman Euroopan joukkojen komentaja on ollut tähän asti aina yhdysvaltalainen upseeri, ja amerikkalaiset johtavat edelleen suurinta osaa alueellisista johtoportaista.
Kolmas tie
Majcinin mielestä sekä EU- että Nato-vaihtoehto soveltuvat huonosti Euroopan edessä olevaan turvallisuushaasteeseen.
– EU:ta rajoittavat sen rajalliset puolustusvalmiudet ja puolueettomat maat, kuten Irlanti ja Itävalta, sekä Unkarin ja Slovakian kaltaiset esteitä asettavat valtiot. EU on myös tunnetu hitaista prosesseistaan, jotka eivät yksinkertaisesti sovi luonteenomaisesti akuuttien turvallisuuskysymysten käsittelyyn, hän sanoo.
Naton toimintakykyä puolestaan rajoittavat sisäiset jännitteet ja Yhdysvaltojen yhä arvaamattomammaksi muuttunut linja. Siksi uskottavimmalta vaikuttaisi hänen mukaansa kolmas tie, jonka perustan muodostaisi Ukrainaa jo nyt tukeva halukkaiden maiden koalitio.
– Sen vetovoima piilee juuri sen epävirallisuudessa. Se on vapaa sopimusten rajoituksista, mikä mahdollistaa nopeamman päätöksenteon, ja siihen kuuluvat vain ne valtiot, jotka ovat valmiita antamaan merkittävän panoksen Euroopan turvallisuuden eteen. Britannian ja Ranskan valmius tehdä konkreettisia sitoumuksia Ukrainalle korostaa tämän formaatin vakuuttavuutta, hän toteaa.
Tässä formaatissa Britannia voisi hänen mukaansa liittyä EU:n 27 jäsenvaltion riveihin. Myös Kanada, Norja ja Turkki saattaisivat olla kiinnostuneita lähtemään mukaan.