Nämä ovat eläinkolarien vaarallisimmat viikot

Hirvikolareja tapahtuu eniten loka-joulukuussa.
Kaksi kolmesta eläinkolarista tapahtuu auringonlaskun jälkeisinä tunteina. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Kaksi kolmesta eläinkolarista tapahtuu auringonlaskun jälkeisinä tunteina. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Tällä välillä tapahtuu vakuutusyhtiö Ifin korvaamista koko vuoden eläinkolareista puolet. Korkein riski eläinkolareille on Ifin vuoden 2018–2021 tilastojen mukaan viikoilla 42–48. Tänä vuonna nämä viikot sijoittuvat lokakuun puolesta välistä marras-joulukuun vaihteeseen.

Viikonpäivien välillä eläinkolareita sattuu melko tasaista tahtia, mutta perjantaisin niitä tapahtuu hieman enemmän, kun ihmiset ajavat usein pidempiä matkoja viikonlopunviettoon, mökeille ja harrastuksiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaksi kolmesta eläinkolarista tapahtuu auringonlaskun jälkeisinä tunteina, kun eläimet lähtevät hämärän turvin liikkeelle. Pimeinä ja harmaina kuukausina loka-marraskuussa eläin on auringonlaskun jälkeen vaikeasti havaittava.

Hirven kanssa törmääminen on vakavin eläinkolari ja niissä sattuu suurin osa henkilövahinkoihin johtaneista eläinkolareista Suomessa. Henkilövahingot johtuvat hirven suuresta koosta ja siitä, että törmättäessä se kaatuu helposti auto päälle ja läpi tuulilasin.

Peurakolareissa sattuu harvoin henkilövahinkoja.

– Auton alaosa kuin puskuri ja valoumpiot ottavat yleensä osumaa, myös auton kylkivahinkoja esiintyy peuran lentäessä iskun voimasta sivulle. Useimmiten vauriot ovat kuitenkin niin pieniä, että auton voi hyvin ajaa pois kolaripaikalta, kommentoi Ifin ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Johanna Johansson.

Vielä pienemmistä eläimistä, kuten ketuista, jäniksistä ja linnuista koituu autolle usein vain pieniä vaurioita kuten ajovalojen rikkoontumisia tai auton alapuolen muoviosien rikkoontumisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaikista eläinvahingoista joka kymmenes johtaa auton lunastukseen ja hirvieläinkolareista 30 prosenttia.

– Ota varoitusmerkit hirvivaarasta vakavasti ja valitse oikea tilannenopeus erityisesti pimeällä sekä ilta- ja aamuhämärän aikaan, Johansson muistuttaa.

Pienennä eläinkolarin riskiä
• Vältä hämärässä ajamista
• Käytä pitkiä ajovaloja, kun mahdollista
• Hirvivaara-alueilla laske ajonopeutta
• Jos eläin tulee eteen, väistä takapuolelta, jos mahdollista
• Jos kolari sattuu, huolehdi muiden tielläliikkujien varoittamisesta
• Ilmoita eläinkolarista aina poliisille, joka huolehtii eläimen hävittämisestä

Yhdellä alueella tilanne on vaikeampi.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Jo pelkkä flunssa voi heikentää ajokykyä merkittävästi.
Mainos