Alan vaihtoa ovat harkinneet erityisesti lähiesimiehet eli osastonhoitajat ja apulaisosastonhoitajat. LEHTIKUVA/TIMO HEIKKALA

Nämä asiat ajavat hoitotyön johtajia pois alalta

Tehyn kyselystä selviää, että hoitotyön johtajien keskuudessa alanvaihtohalukkuus on lisääntynyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hoitotyön johtajat ovat hallintoylihoitajia, ylihoitajia sekä hoitotyön lähiesihenkilöitä, kuten osastonhoitajia ja apulaisosastonhoitajia. Heillä on merkittävä rooli hoitotyössä muun muassa juuri aloittaneilla hyvinvointialueilla, esimerkiksi hoidon laadun ja kustannustehokkuuden kehittämisessä sekä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä.

Tehyn teettämässä kyselyssä selvitettiin hoitotyön johtajien jaksamista, työkuormitusta ja alanvaihtohalukkuutta. Lisäksi selvitettiin mm. hoitotyön johtajien tyytyväisyyttä sosiaali- ja terveysalan koulutukseen ja kollegoilta saatuun tukeen.

Kyselyyn vastasi 1 518 hoitotyön johtajaa. Vastaajista 42 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa vähintään kuukausittain. Tehyn aiempiin kyselyihin verrattuna hoitotyön johtajien alanvaihtohalukkuus on kasvussa.

Alan vaihtoa ovat harkinneet erityisesti lähiesimiehet eli osastonhoitajat ja apulaisosastonhoitajat. Heistä jopa 82 prosenttia on joskus harkinnut vaihtavansa alaa ja 45 prosenttia kertoo harkinneensa alan vaihtoa kuukausittain tai useammin.

– Hoitotyön johtajat haluavat onnistua työssään ja tukea henkilöstöään. Hoitajapula, riittämätön palkkaus, jatkuva kuormitus ja muutokset töissä lisäävät alan johtotehtävissä olevien stressiä. Siksi paluu kliiniseen hoitotyöhön houkuttaa. Ero palkassakaan ei ole kovin suuri, vaikka vastuu vähenisi, summaa Tehyn johtaja Kirsi Sillanpää.

Hänen mukaansa, jos hoitajapulaa onnistutaan torjumaan ja palkkausta parantamaan, vaikutetaan hoitotyön johtajien työhyvinvointiin ja alalla pysymiseen merkittävästi.

Hoitotyön johtajien määrä vähenee, osastojen koko kasvaa

Hoitotyön johtajien ja esihenkilöiden määrä on vähentynyt viime vuosina järjestelmällisesti. Samaan aikaan kun hoitotyön johtajien määrä vähenee, osastojen koko kasvaa.

Vastaajista 49 prosenttia arvioi osastojen koon kasvaneen viimeisen 10 vuoden aikana. Pääsyy osastojen koon kasvulle on niiden yhdistäminen, kertoi 59 prosenttia kyselyyn vastanneista. Myös potilaspaikkojen lisääminen on kasvattanut osastojen kokoa, kertoi neljännes vastanneista.

Tulokset eivät merkittävästi eroa Tehyn edellisestä hoitotyön johtajille tekemästä kyselystä.

– Hoitotyön johtajia eläköityy valtavasti lähivuosina. Yhtään osastonhoitajaa ei olisi varaa menettää nykytilanteessa. Muutos on sote-uudistuksen myötä tullut jäädäkseen, mutta se ei tule onnistumaan, jos meillä ei ole riittävästi erityisesti lähiesimiehiä sosiaali- ja terveydenhuollossa, Sillanpää sanoo.

Sillanpään mielestä kehitys on ikävä, koska niin hoitajat kuin hoitotyön johtajat arvostavat työtään todella korkealle. Hoitotyön johtajat saavat kuitenkin kyselyn mukaan myös paljon tukea kollegoiltaan. Näin arvioi 65 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Kyselyn toteutti Tehyn toimeksiannosta Aula Research 28.11.–31.12.2022. Kyselyn tulokset valmistuivat alkuvuodesta. Selvitykseen vastasi yhteensä 1 518 hoitotyön johtajaa. Vastaajista 73 prosenttia kertoi työskentelevänsä julkisella sektorilla, 23 prosenttia työskentelee yksityisellä sektorilla ja neljä prosenttia kolmannella sektorilla. Vastaajat toimivat monipuolisesti eri tehtävissä sosiaali- ja terveydenhuollon sektoreilla. Vastaajat olivat varsin kokeneita hoitotyön johtajia, sillä 45 prosenttia kertoi työskennelleensä hoitotyön johtajana tai esimiehenä jo yli kymmenen vuotta. Kyselyn vastausprosentti on 31.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)