Ukrainan asevoimien on arvioitu käyttäneen lennokkeja tehokkaasti tiedustelun ja tykistön tulenohjauksen tukena.
Radio Free Europe seuraa videoreportaasissaan ukrainalaista kranaatinheitinryhmää, jolle toimitetaan tarkat koordinaatit lennokin tekemien havaintojen perusteella. Tulitus osuu kohteeseensa, josta nousee laaja savupatsas venäläisjoukkojen ammusten syttyessä tuleen.
Hänen mukaansa laitteet antavat ratkaisevan edun taistelukentällä, sillä vastapuolen liikkeet pystytään havaitsemaan jo kaukaa myös öisin.
– Näemme heidän ajoneuvonsa tai jalkaväkensä metsässä. Tästä on paljon hyötyä, sotilas toteaa.
Nazariy-nimellä esittäytyvä sotilas kertoo Ukrainan joukkojen käyttävän DJI-yhtiön lennokkeja tulenohjaukseen. Niiden avulla voidaan havaita venäläisjoukkojen tykistöasemia ja lähestyviä sotilaita. Ryhmän käyttämä 82 millimetrin kranaatinheitin voidaan siirtää nopeasti uusiin asemiin.
Eräs sotilas kertoo toimineensa ennen sotaa henkivakuutusten myyntijohtajana.
– Se on tosiaan hyvä sattuma. Minun on nyt pystyttävä vakuuttamaan jokainen, sotilas sanoo.
Aiemmin käytetyt neuvostoaikaiset kranaatinheittimet kestivät 20 000 laukausta. Ryhmän käyttämässä uudessa italialaisessa mallissa ei ole vastaavaa ylärajaa ja sen kantama on noin 3,5 kilometriä. Sotilaiden mukaan kranaatinheitin on tarkempi kuin vanhat neuvostomallit ja sillä on helpompi tähdätä.
Ukrainalaissotilas ihmettelee venäläisjoukkojen tapaa lähettää jalkaväki hyökkäykseen ”kuin tykinruoka”.
– Peltomme ovat täynnä venäläissotilaiden ruumiita, eikä kukaan hae niitä pois, Nazariy sanoo.