Verkkouutiset

Myymälävarkaiden estämiseen tarvitaan uusia keinoja. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Toistuville myymälävarkaille pitää saada kielto lähestyä yritystä

BLOGI

Yrityslähestymiskielto kitkisi kirjoittajan mukaan toistuvia varkauksia ja väkivaltaa kaupoissa.
Sari Sarkomaa
Sari Sarkomaa
Helsinkiläinen kokoomuksen kansanedustaja, THM
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Myymälävarkaudet, väkivallan uhka ja häiriökäyttäytyminen ovat kaupoissa ikävää arkipäivää, eikä ongelma näyttäisi ainakaan vähentyvän. Monesti samat ihmiset toistavat häiriökäyttäytymistä.

Kaupan liitto on saanut jäsenyrityksiltään jo 2010-luvun alusta lähtien viestiä siitä, että väkivallalla uhkailujen ja myymälävarkauksien määrä on lisääntynyt kaupoissa.

Ruotsissa kaupan yrityslähestymiskieltolaki, tillträdesförbud till butik, on ollut voimassa viime maaliskuusta lähtien. Kaupan liiton sisarjärjestö Svensk Handelin mukaan asetettu kielto on ollut tehokas. Kiellon saaneista henkilöistä 75 prosenttia on noudattanut kieltoa ja on pysynyt poissa kaupan tiloista. Kaupan liitto ajaa yrityslähestymiskieltoa koskevaa lainsäädäntöä Suomeen säädettäväksi. On selvää, että kaupat ja yritykset tarvitsevat nykyistä vaikuttavampia keinoja ennaltaehkäistä ja puuttua häiriötilanteisiin.

Olen tehnyt eduskunnassa asiasta toimenpidealoitteen, jossa esitetään Ruotsin kaupan yrityslähestymiskiellon tavoitteita vastaavan lainsäädännön valmistelun aloittamista. Ehdotan yrityslähestymiskieltoa lisäkeinoksi puuttua tilanteisiin, joissa on kyse esimerkiksi toistuvasta vakavasta väkivallan uhasta, jatkuvasta ja pitkäaikaisesta häiriökäyttäytymisestä sekä toistuvista varkauksista.

Suomessa yritykset eivät voi asettaa henkilöitä kohtaan lähestymiskieltoa, vaan yrityksen työntekijöiden on haettava lähestymiskieltoa henkilökohtaisesti. Työntekijät ovat joutuneet nykylainsäädännön vuoksi ikävään tilanteeseen joutuessaan hakemaan henkilökohtaisesti lähestymiskieltoa häiritsevästi käyttäytyviä henkilöitä kohtaan. On kestämätöntä jättää lähestymiskieltojen hakeminen yksittäisten työntekijöiden vastuulle. Työturvallisuudesta huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus.

Kaikilla pitää olla oikeus turvalliseen työpaikkaan. Yrityslähestymiskielto antaisi työnantajalle kipeästi kaivatun lisätyökalun lisätä toimitilojensa turvallisuutta sekä kitkeä kaupalle ja kuluttajalle kalliiksi tulevia myymälävarkauksia.

Ruotsin yrityslähestymiskieltolainsäädännön mukaan yksi varkaus ei vielä johda lähestymiskieltoon, vaan henkilön tekemien varkauksien, häirinnän ja vakavan väkivallan uhan pitää olla toistuvaa ja todellista. Yrityslähestymiskiellon enimmäispituus on vuosi, mutta lähestymiskiellot ovat olleet keskimäärin kuuden kuukauden mittaisia.

Yrityslähestymiskieltoa koskevassa lainsäädännössä on havaittu myös kehittämisen tarpeita. Ruotsissa toivotaan selkeyttä siihen, miten henkilön aiempi rikoshistoria huomioidaan kiellon asettamisessa. On selvää, että uuden lain soveltamisessa tulkinnat ja käytännöt hakevat aikansa muotoaan. Suomessa kannattaa seurata tarkasti, miten naapurissa toimitaan ja löydetään toimivia ratkaisuja. Naapurimaan yrityslähestymiskiellon hyviä tuloksia ja kokemuksia on viisasta hyödyntää lainvalmistelussa. Ruotsista saadut hyvät tulokset puhuvat puolestaan.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)