Muoniossa mitattiin talven pakkasennätys

Ennätyslukema mitattiin Lapin Muoniossa.
Lommoltunturi Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Muoniossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Lommoltunturi Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Muoniossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Lapin Muoniossa on mitattu toistaiseksi tämän talven pakkasennätys. −34,8 asteen pakkanen mitattiin tänään lauantaina. Säätyyppi on kuitenkin muuttumassa viikonlopun aikana koko maassa.

Pohjois-Atlantilta on saapumassa Forecan mukaan laaja matalapaineen alue jolloin kylmin ilma siirtyy Suomesta takaisin koilliseen. Samalla lännestä on saapumassa lumisadealue joka ulottautuu ainakin maan länsiosiin lauantain aikana.

Pakkasta voi olla lauantaina etelässä ja lännessä 5–10 astetta, idässä 10–20 astetta ja pohjoisessa 15–25 astetta. Paikoittain Lapissa voi esiintyä vielä yli 30 asteen pakkasia, mutta niidenkin pitäisi väistyä sunnuntaihin mennessä.

Sunnuntaina lumisateet leviävät laajemmalle ympäri maata, esimerkiksi Etelä-Suomeen ja Lappiin. Ahvenanmaalla suuri osa sateesta voi tulla jo vetenä ja räntänä.

Lounaassa sunnuntain lämpötilat ovat 0-6 asteen välillä. Etelä- ja Länsi-Suomessa pakkanen laskee 3-10 asteeseen ja Itä- ja Pohjois-Suomessa 10-15 asteeseen.

Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Mainos