MTV: Vankien välinen väkivalta lisääntynyt huolestuttavalla tavalla

Valtaosa pahoinpitelyistä on lieviä tai perusmuotoisia pahoinpitelyitä.
Vanginvartija vankilassa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Vanginvartija vankilassa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vankien väliset väkivallanteot ovat lisääntyneet viime vuosina, eikä kuluva vuosi näytä erilaiselta, kertoo MTV Uutiset.

Toukokuun loppuun mennessä suljetuissa vankiloissa tapahtui 60 vankien välistä väkivallantekoa, joista peräti 72 prosenttia siirtyi poliisille. Tämä kertoo tilanteen vakavuudesta, sillä poliisille siirtyvät vain vakavimmat tapaukset.

– Kyllähän tämä tilanne todella huolestuttava on. Pahin skenaario on, ettemme pysty säilyttämään turvallisuustasoa tällä tasolla tai emme pysty vähentämään väkivaltaisuuden esiintymistä, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen operatiivisen toiminnan johtaja Riitta Kari MTV:lle.

Valtaosa vankien välisistä pahoinpitelyistä on lieviä tai perusmuotoisia pahoinpitelyitä. Vakavampia tekoja – törkeät pahoinpitelyt tai tapon yritykset – tapahtuu muutamia vuosittain.

Kansanedustajan mukaan kriittisen infrastruktuurin suojaaminen on osa kansallista puolustuskykyä.
Tutkimuksen mukaan toimistojen vahvuudet liittyvät yhteistyöhön, mutta keskittymistä vaativan työn olosuhteissa on parannettavaa.
Hoitavilta ammattilaisilta vaaditaan uudenlaista osaamista.
Mainos