Verkkouutiset

Sofia Virta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

MTV: Sofia Virta piiripäättäjien suosikki Vihreiden puheenjohtajaksi – ”Oikeistolaisempi talouslinja miellyttää”

Virtaa kannattaa puheenjohtajaksi yli puolet Vihreiden piirihallitusten jäsenistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden piirihallitusten jäsenet toivovat kansanedustaja Sofia Virrasta puolueen seuraavaa puheenjohtajaa, uutisoi MTV Uutiset.

Piirihallitusten jäseniltä kysyttiin, haluaisivatko he seuraavaksi puheenjohtajaksi Virran vai vastaehdokas Saara Hyrkön. Vastaajista 52 prosenttia kannatti Virtaa, 25 prosenttia taas Hyrkköä. 23 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.

Kyselyyn vastasi yhteensä 65 piiripäättäjää, joten vastausprosentti oli 59.

Kyselyyn vastanneiden Virran tukijoiden mukaan Virta koetaan erilaiseksi ehdokkaaksi, joka taas voisi lisätä puolueen kannatusta. Siinä missä Hyrkkö on toiminut puolueessa monissa eri tehtävissä, Virtaa pidetään eräänlaiseksi ulkopuolelta tulijaksi, joka ei ole ”marinoitunut” puolueen johtotehtävissä.

Moni vastaaja kertoi myös, että Virran Hyrkköä hieman oikeistolaisempi talouslinja miellyttää enemmän.

– Hänen talouspoliittiset näkemyksensä ovat lähimpänä omiani, eräs Virran kannattaja kommentoi äänestyspäätöstään.

Vihreiden piiripäättäjien parissa onkin valloillaan näkemys, että puolueen tulisi hankkia lisäkannatusta poliittisen nelikentän oikealta laidalta. Vastaajista 44 prosenttia on sitä mieltä, että ensisijaisesti lisäkannatusta tulisi hankkia kokoomukselta.

Lisäkannatuksen kerääminen vasemmistopuolueilta on sen sijaan huomattavasti vähemmän suositumpaa. Sdp:ltä lisäkannattajia yrittäisi hankkia vain kahdeksan prosenttia ja vasemmistoliitolta kuusi prosenttia vastaajista.

Vihreiden puoluekokousedustajat äänestävät seuraavasta puheenjohtajasta ensi viikonloppuna Seinäjoella pidettävässä puoluekokouksessa. Käytännössä tulos kuitenkin ratkeaa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen perusteella, jonka tulos julkistetaan 10. kesäkuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)