MT: Kiinteistökauppa on koko vuosituhannen hiljaisinta

Määrä on laskenut 21 prosenttia vuoden takaiseen.
Mökki Kemiön saaristossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Mökki Kemiön saaristossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Maaseudun Tulevaisuus kertoo, että kiinteistökaupan määrä ei ollut näin vähäinen tämän vuosituhannen aikana.

– Kun vertaillaan tilastoja pitkällä aikavälillä, kiinteistökauppojen määrissä ollaan nyt suunnilleen 1990−luvun tasolla. Lukumäärä on alhaisin koko 2000-luvulla, Maanmittauslaitoksen rekisteripäällikkö Saara Saari sanoo MT:lle.

Alkuvuoden aikana kiinteistökauppoja tehtiin yhteensä 19 360. Määrä on 21 prosenttia pienempi, kuin viime vuonna.

Pientalojen osalta kauppojen määrä on laskenut asemakaava-alueilla 34 prosenttia ja haja-asutusalueilla 23 prosenttia.

Selvimmin kiinteistökaupan odottava tunnelma näkyy lomamökkien markkinoilla.

– Kesämökkikauppa ei oikein ole lähtenyt käyntiin tänä vuonna, vaikka juhannukseen on enää viikko aikaa. Myös loma-asuntojen osalta alueellisia eroja on valtakunnallisesti merkittävästi sekä kauppojen määrien että hintojen suhteen, Saari toteaa.

Vuosikymmenien aikana kerätyn omaisuuden kohtalo on epäselvä.
Kansanedustaja kysyy, onko talouskasvukin hallituksen vika.
Sami Pakarisen mukaan hallituksen uudistukset ovat vauhdittaneet Suomen talouskasvua.
Mainos