Moskovan metroon pystytettiin Josif Stalinin patsas

Asiantuntijan mukaan syy patsaan pystyttämiselle on puhtaan ideologinen.
Josif Stalin tervehtii jatkossa Taganskajan metroaseman matkustajia. KUVA: Telegram
Josif Stalin tervehtii jatkossa Taganskajan metroaseman matkustajia. KUVA: Telegram

Moskovan metron Taganskajan asemalla on paljastettu valtava muistomerkki neuvostodiktaattori Josif Stalinille, kertoo Moscow Times.

Valtavan muistomerkin keskellä on suuri Stalinin patsas, jota ympäröivät häntä ylväästi katsovien kansanjoukkojen kohokuvat. Neuvostojohtajalle kukkia ojentavien alamaisten yläpuolella liehuu lippu, jota koristaa Vladimir Leninin pää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Moskovan liikennelaitoksen mukaan uutta muistomerkkiä viimeistellään vielä.

– Palautamme kadonnene historiallisen veistoksen, joka on omistettu voitolle suuressa isänmaallisessa sodassa, liikennelaitos kertoo.

Muistomerkki on kopio 1950-luvulla paljastetusta alkuperäisversiosta. Kyseinen muistomerkki tuhottiin 1960-luvulla Stalinin kuoleman jälkeen, kun kommunistipuolueen uusi johtaja Nikita Hruštšov halusi ottaa etäisyyttä edeltäjänsä henkilöpalvontaan.

Poimintoja videosisällöistämme

Vanha muistomerkki purettiinkin uuden käytävän tieltä, mutta 60 vuotta myöhemmin Isä Aurinkoinen on tehnyt metroon paluun.

Arkkitehtuurin historian asiantuntijan Aleksander Zinovijevin mukaan uusi versio on kuitenkin kehno kopio entisestä. Sekä sen väritys ja käytetyt materiaalit eroavat alkuperäisestä, ja monia yksityiskohtia on jätetty pois.

Zinovijevin mukaan Stalinin patsaan uudelleenpystyttämisessä onkin enemmän kyse ideologiasta kuin taidehistorian vaalimisesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tästä tuli vain ideologinen ele, jossa päähuomio ei ollut historiallisen arkkitehtuurin palauttamisessa, Zinovijev tiivisti.

Patsaan pystyttäminen on osa laajempaa muutosta, jossa vanha neuvostodiktaattori tekee paluuta julkiseen tilaan. Putinin valtakauden aikana maassa on pystytetty jopa 105 uutta muistomerkkiä Stalinille.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on myös ilmaissut, että hän on harkinnut etelävenäläisen Volgogradin kaupungin uudelleennimeämistä Stalingradiksi.

Täyskiellon epäillään astuvan voimaan parin viikon päästä.
Bart De Weverin mukaan EU:n on saatava käyttöönsä halpaa energiaa.
Sotilaat voivat käydä sieppaamassa venäläisen takaisin kotiin.
Mainos