Verkkouutiset

Michiel Janszoon van Miereveldin maalaama Axel Oxenstiernan muotokuva vuodelta 1635. www.nationalmuseum.se

Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan

BLOGI

Päätöksenteon ei tulisi olla vain tulipalojen hallintaa.
Outi Mäkelä
Outi Mäkelä
Outi Mäkelä on Nurmijärven kunnanjohtaja ja entinen kokoomuksen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuningas Kustaa II Adolfin ja kuningatar Kristiinan aikaan Ruotsissa valtakunnankanslerina toiminut Axel Oxenstierna (1583-1684) rohkaisi omia kykyjään epäilevää poikaansa sanoilla: ”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

Nuoria kuninkaallisia kaitseneen virkamiehen tokaisusta on tullut lentävä lause ivailutarkoituksiin. Mutta henkilöimättä politiikan- tai päätöksentekoa, on päätöksentekoprosessia syytä aika-ajoin tarkastella – jopa kriittisesti.

Henrik Jussila selvitti vuonna 2012, miten tutkimustietoa hyödynnetään eduskuntatyössä. Hänen tutkimuksessaan havaittiin, että päätöksentekijöiden ja tutkijoiden välillä on kuilu. Tutkijoiden tuottamaa tietoa arvostetaan, mutta sitä ei juurikaan hyödynnetä. Tiedon hyödyntämisen ongelmat liittyvät viestintään ja tiedon vastaanottamisen kykyyn. Päättäjät lukevat lyhyitä, suomenkielisiä tekstejä ja hankkivat tietonsa mediasta, tiedotteista tai seminaareista.

Yksinomaan Suomessa tuotetaan valtava määrä päätöksenteossa oleviin aiheisiin, sekä päätöksentekoprosesseihin liittyvää tutkimusta.

Myös julkiset toimijat itse, kuten valtioneuvosto ja ministeriöt tuottavat tutkimustietoa oman päätöksentekonsa ja kehitystyönsä tueksi.

Vuodesta 2014 valtioneuvosto on toteuttanut omaa tutkimustyötä VN TEAS (tutkimusta, ennakointi-, seuranta- ja arviotietoa) -toiminnossa. Sen piirissä on toteutettu vuosittain suuri määrä tietoa. Tavoitteena on ollut, että päätöksenteossa hyödynnetään tutkimustyötä paremmin ja laajemmin. Esimerkiksi viime vuonna tutkimusta on tehty yhteensä kahdeksalla miljoonalla eurolla erilaisista teemoista, jotka on käynnistysvaiheessa suoraan kytketty yhteiskunnallisessa päätöksenteossa oleviin asioihin.

Tietoa siis on, mutta miten sitä hyödynnetään? Onko päätöksentekoprosesseissa aikaa vertailla ja perehtyä saatavilla olevaan tietoon? Onko tieto päätöksenteossa hyödyke, jota tuotetaan räätälöidysti tilaustyönä? Mikä merkitys yhteiskunnassamme on kaikella sillä tutkimuksella ja tiedolla, jota eri organisaatiot tuottavat? Missä käydään tietoon perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua ja onko sellaiselle aikaa nykyisessä päätöksentekorytmissä?

Toivottavaa olisi, että päätöksenteko ei olisi vain tulipalojen hallintaa, vaan kokonaisvaltaista tiedolla johtamista. Aikaa tulisi olla riittävästi ennakointitiedon hankkimiseen, kokeilujen tulosten analysointiin, yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun ja päätösten toimeenpanon valmisteluun.

Ehdokkaille, jotka kiireisinä paahtavat jo vaalikentillä, suosittelen iltalukemiseksi Petri Uusikylän ja Harri Jalosen toimittamaa kirjaa Epävarmuuden aika. Se haastaa lukijaa uudistamaan vanhakantaista tapaa ymmärtää ilmiöitä ja pohtimaan maailman murrosta laajana systeemisenä muutoksena kompleksisessa ympäristössä.

Tulevaisuudessa maailmaa hallitaan toivottavasti entistäkin suuremmalla järjellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)