”Miten olisi pakollinen maatalouden tukimaksu?”

Professori muistuttaa, että palkkakuittiin tulee paljon maksuja, jos valtion menot halutaan nollaan.
Peltoa Söderfjärdenissa Sundomissa Vaasassa., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Peltoa Söderfjärdenissa Sundomissa Vaasassa., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Helsingin yliopiston makrotaloustieteen professori Niku Määttänen pohtii sosiaalisessa mediassa, millaisia seurauksia olisi, jos valtion rahoitusvastuita ryhdyttäisiin siirtämään yksittäisten, korvamerkittyjen maksujen varaan.

– Miten olisi pakollinen maataloustukimaksu. Siis tyyliin x prosenttia palkasta?  Sen jälkeen voitaisiin todeta, että valtio ei maksa niistä euroakaan, Määttänen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

– Tulee helposti aika pitkä lista pakollisia maksuja palkkakuittiin, jos halutaan valtion menot nollaan. Voisikohan hommaa helpottaa laittamalla joitakin menoja saman maksun alle? professori pohtii.

Määttänen kommentoi aiemmin julkisessa keskustelussa ollutta työterveyshuollon asemaa muistuttaen, että sen rahoitus kerätään samalla tavalla kuin valtion rahat eli verotuksella.

Työterveyden menoja korvataan yritysten ja palkansaajien pakollisista sairausvakuutusmaksuista.

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Tere Sammallahden mukaan perussuomalaiset jättää oven auki työn verotuksen kiristämiselle.
Työn verotus ei saa olla ylinopeussakko siitä, että ihminen pyrkii eteenpäin, sanoo Janne Heikkinen.
Mainos