Verkkouutiset

Koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikka Helsingissä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

“Mitä hallitus aikoo tehdä koronakuolemien hillitsemiseksi?”

Kansanedustajan mukaan hyvät käytännöt pandemian torjumisessa tuntuvat unohtuneen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koronakuolemista. Hän kertoo asiasta Facebookissa.

– Mitä hallitus aikoo tehdä koronakuolleisuuden ja koronatartuntojen hillitsemiseksi, Koulumies kysyy hallitukselta.

Kansanedustajan mukaan suomalaisten ylikuolleisuus on kasvussa ja koronaan kuollaan nyt “ennätyksellisen paljon samaan aikaan kun rokotuskattavuus heikkenee”. Lisäksi sairaalaan joutuvien koronapotilaiden määrä on kasvanut ja tartuntojen määrä on ollut pitkään korkea.

– Hyvät käytännöt pandemian hillitsemiseksi, kuten FFP2-maskien käyttö, sisätilojen tuulettaminen sekä riittävä karanteeniaika sairastuneena ja oireisena tuntuvat jo unohtuneen.

– Suomessa ei myöskään anneta halukkaille koronan tehosterokotteita yhtä laajalti kuten muissa maissa, Koulumies toteaa päivityksessä.

Suomen koronakuolleisuus on nyt moninkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna. Suomessa kuolee joka päivä lähes 40 koronan saanutta ihmistä.

– Kehitykselle on löydettävissä myös todennäköinen syy. Samaan aikaan, kun Suomen koronakuolleisuus kääntyi nousuun, Suomessa luovuttiin koronatartuntojen torjunnasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)