Sari Multala. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ministeri Ylelle: Ilmastolaista ei olla luopumassa

Sari Multalan mukaan hallitusohjelma toimii pohjana päästövähennyksille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ympäristöministeri Sari Multala (kok.) torjuu valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) puheet ilmastolaista luopumisesta, kertoo Yle.

Purra kommentoi perjantaina Ilta-Sanomien haastattelussa, että perussuomalaisten kanta on ilmastolaista luopuminen. Hänen mukaansa hallitus rikkonee lakia, ellei esimerkiksi hiilinielulaskentaan tehdä muutoksia.

– Mutta jos se ei saa lainkaan vastakaikua hallituksessa, niin en tiedä, mitä tässä voi enempää tehdä, Purra kommentoi.

Ilmastolain mukaan Suomen olisi saavutettava hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Laki on myös kirjattu nykyiseen hallitusohjelmaan.

Tästä kirjauksesta on Multalan mukaan myös pidettävä kiinni.

– Meillä on selvä hallitusohjelma, joka on pohjana päästöjen vähennystyölle, ilmastotyölle, Multala linjaa.

– Sitä tässä nyt noudatamme.

Multala painottaa työn vähäpäästöisen energiatuotannon ja -teollisuuden eteen olevan kilpailukykytekijä Suomelle. Hän myös kertoo hallituksen valmistelevan kevään aikana keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa sekä energia- ja ilmastostrategiaa, joissa hallitusohjelman kirjauksia viedään eteenpäin.

Purran kommentteja Multala ei pidä yllättävinä. Hänestä keskustelu ilmastolaista ei kuitenkaan ole ajankohtaista.

– Aina on tilanne, että hallituskumppaneilla on erilaisia näkökulmia, Multala sanoo.

Ympäristöministerin mukaan tällä hetkellä ilmastolakia enemmän pulmia tuottaa EU:n maankäyttösektorin päästövähennystoimet, joita hän kutsuu ”erittäin haastaviksi”.

– Pitää myös siihen liittyen varmistua, että kun Euroopan unionissa käydään tätä keskustelua, Suomi on siinä vahvasti mukana, Multala päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)