[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”armeija-marssii-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Sitaatti ”Armeija marssii vatsallaan” putkahti taas keskusteluun, kun puolustusministeri paheksui kasvisruoan osuuden lisäämistä armeijan muonituksessa. Hänen argumenttinsa kasvisruoasta kukkakaalipirtelöinä perustui ilmeisesti oletukseen, että kasvisruoka ei ole lihan veroinen ravitsemukselliselta laadultaan, erityisesti proteiinipitoisuudeltaan.
Kasvikunnan tuotteista erityisesti palkokasvit – herneet, pavut ja linssit – ovat hyvin proteiinipitoisia. Myös viljat, siemenet ja pähkinät ovat kaikki hyviä proteiinilähteitä. Jopa perunan sisältämästä energiasta yhdeksän prosenttia tulee proteiinista. Se, että vähennämme ruokavaliossamme lihan osuutta ja kasvatamme hiukan kasvikunnan tuotteiden roolia, ei millään tavalla vaaranna proteiinin tai energian saantiamme.
Kasviproteiinit ovat tutkitusti lihan proteiinien veroisia myös ravitsemukselliselta laadultaan, kunhan pitää huolta siitä, että kasvikunnan tuotteita käyttää riittävän monipuolisesti yhdistellen ruokavalioon viljoja ja palkokasveja. Uudet kasviproteiinivalmisteet, joita putkahtelee markkinoille kiihtyvään tahtiin, on useimmat kehitetty yhdistelemällä palkokasveista ja viljoista siten, että niiden proteiinin määrä ja laatu vastaa hyvinkin eläinkunnan proteiineja.
Tuo alun sitaatti laitetaan yleensä Napoleon Bonaparten suuhun. Oli sitaatti totta tai ei, Napoleon oli ainakin juuri se suuri strateginen ajattelija, joka osasi tunnistaa ruokahuollon armeijan yhdeksi tärkeäksi osaksi armeijan iskukykyä. Tuohon aikaan sotilaita kuoli enemmän ruokamyrkytyksiin ja huonon ravitsemuksen tuottamaan heikkouteen, kuin varsinaisiin taistelussa saatuihin vammoihin.
Niinpä Napoleon julisti kaksi ruokahuoltoon liittyvää kilpailua. Hän lupasi palkinnon sille, joka keksii tavan parantaa ruoan säilyvyyttä, sekä toisen sille, joka löytäisi vaihtoehtoisen sokerilähteen ruokosokerille, jota tuotettiin siihen aikaan vain Ranskan vihollismaiden hallinnoimilla siirtomaa-alueilla.
Jälkimmäinen kilpailu tuotti Euroopalle juurikassokerin. Ensimmäisen kilpailun palkinnon sai ruokakäsityöläinen Nicholas Appert, joka onnistui parantamaan ruokien säilyvyyttä kypsentämällä ne tiiviisti korkilla suljetuissa lasipurkeissa kiehuvassa vesihauteessa. Vaikka Appertin aika yksinkertaisella menetelmällä ei vielä saatu ruokia täysin säilyviksi, tuotteita testattiin menestyksekkäästi laivastossa, ja Appert sai palkintonsa suoraan Napoleonilta vuonna 1809.
Menetelmää ei oltu vielä ehditty kehittää riittävän hyväksi, jotta sen avulla olisi voitu pelastaa Napoleonin armeija Venäjän retken katastrofilta. Appertin innovaatio vuoti Napoleonin vihollisille, ja ruokien moderni säilöntämenetelmä tinapurkkeineen kehitettiin ja patentoitiin pari vuotta Appertin palkitsemisen jälkeen Englannissa. Säilykeruoat ovat olleet niin sotilaiden kuin siviilienkin murkinaa siitä alkaen.
Mikäli puolustusministerimme pohtisi armeijan ruokahuoltoa Napoleonin tavoin strategisesti, hän ehkä hoksaisi arvostaa papuja, herneitä, linssejä ja viljaa paitsi energia- ja proteiinipitoisina, myös kevyinä ja hyvin säilyvinä ruoka-aineina. Niistä voisi saada jopa maukkaampaa syötävää sotilaille kuin säilykelihasta.
Puolustusministeri saattoi olla vähän hätäinen lausunnossaan, ja saattaapa jo vähän katuakin sitä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][rev_slider alias=”armeija-marssii-02″][/vc_column][/vc_row]