S-etukortin käyttö puhelimella laajenee, Suomen osuuskauppojen keskuskunta SOK kertoo tiedotteessa.
Jatkossa S-bonuksen kerryttäminen onnistuu puhelimella kaikissa S-ryhmän ravintoloissa.
Tiedotteen mukaan miljoona suomalaista on lisännyt S-etukortin puhelimeensa, ja monella heistä mobiilikortti on syrjäyttänyt muovisen jo lähes kokonaan. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, sillä esimerkiksi Applen laitteille kortin on voinut lisätä vasta viime vuoden keväästä alkaen.
Lähitulevaisuudessa maksaminen onnistuu puhelimen kautta myös Prisma-myymälöissä Kerää ja skannaa-palvelun kautta.
– Tarkkaa ajankohtaa emme pysty vielä kertomaan, mutta testaukset ovat parhaillaan käynnissä. Kun varmistumme siitä, että kaikki toimii suunnitellusti, skannerin saa käyttöönsä puhelimessa olevalla S-etukortilla, SOK:n vt. asiakkuusjohtaja Toni Kopra kertoo tiedotteessa.
S-ryhmän hotellien vastaanotoissa bonuksen kerryttäminen Apple-laitteiden lompakossa olevalla kortilla ei ole vielä mahdollista, vaan niissä käyttöönotot alkavat vasta myöhemmin. Android-laitteilla bonusta saa myös hotelleissa jo tässä vaiheessa.





