Valkoinen talo Washington DC:ssä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

”Miksi Volodymyr Zelenskyi edes matkusti Valkoiseen taloon?”

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijan mukaan vierailu ei ollut harkittu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Virolainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Rainer Saks kyseenalaistaa, miksi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ylipäänsä osallistui perjantaiseen tapaamiseen Valkoisessa talossa jännitteisessä tilanteessa. Hän kommentoi tilannetta haastattelussaan ERR:lle.

Saksin arvion mukaan on vaikea kuvitella miten neuvottelut voisivat tästä jatkua, sillä neuvottelut rauhan edistämiseksi eivät todellisuudessa ole edes alkaneet. Käynnissä on vain keskustelua puolin ja toisin Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä siitä, miten asiaa tulisi lähestyä, Saks avaa tilannetta.

Toisaalta taas Yhdysvaltain toimesta on nähty paljon Ukrainaan kohdistunutta julkista painetta osallistua rauhanprosessiin, jota todellisuudessa ei vielä ole olemassa, Saks mainitsee.

– Tässä valossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja varapresidentti J.D. Vancen toiminta on ollut erityisen tuhoisaa. He yksinkertaisesti halusivat Zelenskyin toteavan kameran edessä jollain tavalla, että hän hyväksyy rauhansopimuksen Yhdysvaltain ehdoilla. Ilman että näitä ehtoja on edes määritelty.

Yhdysvaltain päätavoitteen Saks kokee selvänä: saada ylipäänsä osapuolet samaan neuvottelupöytään. Hän ei usko Yhdysvalloilla olevan aitoa suunnitelmaa miten rauha saadaan toteutumaan. Spekulaatiot Trumpin tavoitteesta sopia rauha keskenään Venäjän kanssa Ukrainan yli hän lyttää täysin:

– Hänen ainoa vaihtoehtona on vaikuttaa joko Venäjään tai Ukrainaan toimillaan, lupauksillaan tai uhkauksillaan, mutta hän ei voi pakottaa osapuolia neuvottelemaan tai tekemään sopimusta näiden puolesta.

Reiner Saksin mukaan Ukraina ei selviä pitkään ilman Yhdysvaltain tukea. Se on niin monisyistä ja ulottuu eri tasoille, että hän kokee sen korvaamisen millään muulla ainakaan täysin ja kovin nopeasti mahdottomana. Tärkeimmäksi tuen muodoksi hän mainitsee Yhdysvaltain Ukrainalle tarjoamat tiedustelutiedot.

Eurooppalaisilta mailta Ukrainalle on sadellut tukevia lausuntoja perjantain jälkeen. Se ei kuitenkaan Saksin mukaan riitä, vaikka olikin odotettavissa Trumpin valtavan huonon käytöksen vuoksi. Nyt olisi aidosti ryhdyttävä toimiin lupausten lisäksi, hän toteaa.

Perjantaisessa tapaamisessa ei ollut voittajia, Saks toteaa. Vaikka Zelenskyitä voidaan pitää yleisesti sankarillisena oman kansansa puolustajana ja Trumpin käytös on laajasti tuomittu, ei asetelma Saksin näkemyksen mukaan ole niin yksinkertainen:

– Kun katsotaan lopputulosta, presidentti Zelenskyi ja Ukraina tarvitsevat Yhdysvaltain tukea epätoivoisesti. Kysymykseni kuuluukin: miksi oli tarpeen edes mennä Valkoiseen taloon tällaisissa olosuhteissa, erityisesti aiemmin käydyn sananvaihdon jälkeen?, Saks kysyy.

– Presidentti Zelenskyi näkee itsensä varmasti vahvana hahmona ja esiintyjänä, mutta uskon silti, että tämä vierailu ei ehkä ollut kaikkein harkituin päätös, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)