Hallituksen neuvottelut ensi vuoden taloussarviosta menivät odotetusti. Kenraali oli huomattavasti dramaattisempi kuin itse päänäytös.
Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra sekä puolueen kansanedustajat Teemu Keskisarja ja Mauri Peltokangas saivat muut hallituspuolueet ja oppositionkin syyttämään heitä rasismista, rasistisista puheista ja niiden hyväksymisestä.
Hallituskriisi. Ei sentään. Kuitenkin kriisi hallituksessa, jonka pääministeri Petteri Orpo (kok.) selvitti. Seuraavaa näytöstä odotellessa, se tullee yhtä varmasti kuin puolueiden kannatusmittaus.
Rasismin tuomitsemisen ohessa ”toisen laidan propaganda” elää hyvin kielessä. Orpo vakuutti vajaa vuosi sitten Valtioneuvoston juhlahuoneistossa, että hän kutsuu rakennusta Smolnaksi.
Toimittaja Jyrki Hara Ylen suorassa lähetyksessä. Puhe on läntistä politiikan journalismia, mutta ruudun yläkulmassa lukee Smolna.
Ministereiden ja kansanedustajien puheet ovat usein munkkilatinaa tai virkamiesjorinaa. Ne vilisevät resilienssejä, haasteita ja muita kielenhuoltajien rakastamia sanoja.
Paljon vaarallisempaa on Keskisarjan tyyli. Kun rasismi tuomitaan, miksi samat henkilöt eivät näe mitään kummallista siinä, että yleisesti käytetään ilmaisuja, joilla on yhteys väkivaltaan ja laillisen järjestyksen horjuttamiseen.
Smolna on joidenkin korvissa tuollainen sana. Kokoomuslaisen pääministerin suusta kuultuna se pani miettimään.
Oikealla Smolnalla on paikkansa historiassa. Pietarilaiseen tyttökouluun majoittui Vladimir Leninin vallankumoushallitus, kansankomissaarien neuvosto. Se johti aluksi Venäjän muuttamista Neuvosto-Venäjäksi ja myöhemmin Neuvostoliitoksi.
Leninin lisäksi neuvostossa oli maailmanhistoriaan jääneitä ministereitä, kansakomissaareita. Esimerkiksi georgialainen Josif Stalin ja juutalainen Lev Trotski.
Suomeen Smolnan toi punakaarti, joka sisällissodassa 1918 perusti hallintonsa silloiseen kenraalikuvernöörin taloon. Kullervo Mannerin johtama kansanvaltuuskunta risti talon Smolnaksi.
Suomen laillisesta hallituksesta senaatista osa pakeni punaisten tieltä Vaasaan. Senaattia johti P.E. Svinhufvud.
Senaatti kokoontui Vaasan kaupungintalossa. Se on jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin punaisten Helsingin valtaama rakennus.
Venäjällä, missä myös oikea Smolna on, on nykyisin ikävä kaiku. YYA-ystävyys on lakastunut, ja erilaisia muistomerkkejä on kärrätty varastoihin.
Helsingin kaupunki siirsi Lenininpuiston nimen historiaan. Uutta ei ole vielä keksitty. Hakaniemeen pystytetty Moskovan kaupungin lahjoittama patsas Maailmanrauha on pantu varastoon.
Orpon kotikaupungissa Turussakin on ryhdytty toimiin. Leninin patsas on viety pois kaupunkilaisten silmistä.
Turun ja Leningradin ystävyyden patsas on edelleen paikoillaan. Kaupunkilaiset jännittävät, kumpi tulee ensin: päätös patsaan siirtämisestä vai ratikkaratkaisu.
Kieli voi olla politiikkaa, mutta historiaa ei saa peittää. Valtioneuvoston kanslian sivuilla on hyvä selostus juhlahuoneiston historiasta.
Smolnalla on siinä paikkansa sisällissodan kohdalla, mutta rakennus on Valtioneuvoston juhlahuoneisto. Ei kukaan nimitä asiatyylissä Kulttuuritaloa sirppiliiteriksi tai eduskuntaa kettufarmiksi, vaikka aihetta olisikin.
Myöhemmin Orpo on harvakseltaan, jos lainkaan, puhunut Smolnasta. Tietysti olisi jännää olla Leninin kollega, mutta myös Vaasan ja Svinhufvudin luulisi kelpaavan.
Vai mitä, herra kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja?
