Verkkouutiset

Emmanuel Macron ja Vladimir Putin, kuvituskuva. Kuvat: Lehtikuva, kuvankäsittely: Verkkouutiset

Miksi Ranskan presidentti kumartaa Vladimir Putinille?

Emmanuel Macronia pidetään Kremlin ymmärtäjänä. Tästä linja asiantuntijan mukaan johtuu.
Pekka Väisänen
Pekka Väisänen
Pekka Väisänen on Ranskan politiikkaan ja historiaan erikoistunut valtiotieteilijä ja yhteiskuntatieteiden tohtori Helsingistä.

Venäjän brutaalista hyökkäyssodasta huolimatta Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jatkanut kuukaudesta toiseen Venäjän despootin Vladimir Putinin politiikan ja Venäjän intressien ymmärtämistä.

Lokakuussa Macron antoi Ranskan televisiolle kummastusta herättäneen lausunnon, jossa hän puolusti Ukrainan oikeutta käydä puolustussotaa Venäjää vastaan. Samaan aikaan Macron kuitenkin rajasi muun muassa Ranskan aseteollisen tuen koskemaan ainoastaan Ukrainan puolustustaistelua, joka on kääntynyt, kuten tunnettua viimeisten kuukausien aikana hyökkäystaisteluksi.

Samanlainen problematiikka, liittyen Ukrainan oikeuteen häätää vihollinen pois Ukrainan maaperältä on aiheuttanut päänvaivaa myös länsiliittouman sisällä. Ongelma on konkretisoitunut erityisesti asetoimitusten muodossa ja laadussa, jotka ovat sodan laajemman eskalaation pelon nimissä vähintäänkin hidastuneet. On aiheellista kysyä: kauanko Ukrainan täytyy vielä kärsiä, ennen kuin kaikki länsimaat löytävät konsensuksen aseavun laadusta ja määrästä?

Ranskan sotilaallinen apu Ukrainalle on joka tapauksessa ollut maan resursseihin nähden hyvin vaatimatonta. Yhdysvaltojen ja Britannian johtaessa liittoumaa myös asetoimitusten suhteen, Ranska ei sijoitu avuntoimittajien listalla edes kymmenen kärkimaan joukkoon. Ranskan ulkopolitiikan keskeisenä ja tosiasiallisena johtajana Macron pystyisi halutessaan vaikuttamaan myös aseavun volyymiin poliittisen retoriikan lisäksi. Nyt kumpikin ovat lähinnä loistaneet poissaolollaan.

Macronin ja Ranskan Venäjä politiikan kyseenalaisuus sai lisää kierroksia joulukuun alussa, kun presidentti toisti jälleen kerran hämmästystä herättäneen lausunnon Venäjän turvallisuusintressien huomioimisesta sodan päättymisen jälkeen. Lännessä ja erityisesti Ranskassa on tapana unohtaa se, että Venäjällä on 11 000 ydinkärkeä takaamassa heidän turvallisuusintressejään.

Skandinaavisin silmin katsottuna Macron ei siis näytä reagoivan lainkaan siihen, miten Venäjä ja Putin ovat eri kansainvälisissä yhteyksissä toimineet. Lähes kaikille eurooppalaisille on tullut viimeistään Ukrainan sodan jälkeen selväksi se, millainen neuvottelukumppani Putin ja Venäjä on.

Macronin silmin Venäjä on hämmästyttävää kyllä, tulkittavissa edelleen samanlaiseksi neuvottelukumppaniksi, kuin mikä tahansa niin sanottu normaali valtio.

Macronille Eurooppa ulottuu Vladivostokista Lissaboniin

Kun Emmanuel Macronin ja myös laajemmin Ranskan herkkää suhdetta Venäjään ja vanhaan Neuvostoliittoon tarkastellaan laajemmalla perspektiivillä, on mahdollista huomata jopa loogisuus, jota Emmanuel Macron presidenttinä noudattaa.

Ranskalla on ollut erityisesti nykyisen viidennen tasavallan aikana tietynlainen erityissuhde ensin Neuvostoliiton ja nyt Venäjän kanssa. Kivijalka suhteelle valettiin erityisesti Charles de Gaullen ja myöhemmin Francois Mitterrandin, mutta myös jossain määrin Jacques Chiracin valtakausilla. Chirac osoittautui valtakaudellaan suureksi venäläisen kulttuurin ystäväksi ja hän jopa käänsi osan Pushkinin Jevgeni Oneginin runokokoelmasta ranskaksi.

Joka tapauksessa Ranskan ulkopolitiikan avainsanoiksi tulivat de Gaullen ja Mitterrandin vaikutuksen myötä: Ranskan suvereniteetti ja Euroopan autonomia.

Tarkemmin sanottuna Ranskan Eurooppa politiikan lähtökohta on ollut usein de Gaullen ajatus: Euroopasta maanosana, joka ulottuu Atlantilta Uralille. Macron itse kiteytti de Gaullen ajatuksen taannoin Euroopasta akselille Vladivostok-Lissabon.

Kenraali De Gaulle aloitti Ranskan ulkopolitiikassa perinteen, jonka mukaan inkluusio suhteessa Venäjään (Neuvostoliittoon), sekä Itä-Euroopan maiden integroituminen taloudellisesti ja poliittisesti osaksi Eurooppaa olisi tae rauhalle ja vakaudelle Euroopassa.

Kiteytettynä Länsi-Euroopan ja Venäjän suhteella ja sen vakaudella on jopa kohtalonyhteys toisiinsa.

Tasapainottava voima

Kun Charles De Gaullen ja Francois Mitterrandin politiikkaa tarkastellaan edelleen, heidän ajatuksissa oli keskeistä se, kuinka Ranska oli tasapainottava suvereeni vastavoima Yhdysvalloille ja Neuvostoliitolle (Venäjälle).

Mitterrandille Euroopan integraatioprosessi ja autonominen Eurooppa suhteessa esimerkiksi Yhdysvaltoihin, olivat niin ikään tärkeitä ulkopolitiikan prioriteetteja. De Gaulle puolestaan uskoi Eurooppaan, mutta ilman nykyisenkaltaista ylikansallista ulottuvuutta. Kenraali de Gaullelle eurooppalaiset kansallisvaltiot olivat suvereeneja toimijoita ja kansallinen suvereniteetti muodosti politiikan perusasetelman.

Kun Emmanuel Macronin ulkopolitiikkaa ja suhdetta Venäjään arvioidaan de Gaullen ja Mitterrandin taustaa vasten, huomataan kuinka paljon Macronin ajattelussa on kaikuja kummastakin presidentistä. Macronilla on ollut pyrkimys nostaa Ranskan profiilia meneillään olevissa kriiseissä ja korostaa tahollaan Ranskan suvereniteettia ja EU:n roolia maailmanpoliittisena toimijana.

Macronin tunnetun sitaatin mukaan Ranska on ollut aina vahvimmillaan silloin, kun maan rooli on ollut aktiivinen maailmapolitiikan eri foorumeilla. Ranskan pitää pyrkiä aina vaikutusvallan ytimeen ja maan on näytettävä muulle Euroopalle suuntaa. Nyt valitettavasti suunta, jota Macron näyttää Venäjä politiikallaan Euroopalle on kaikkea muuta, kuin edistyksellinen.

Emmanuel Macron on aiheuttanut hämmennystä myös kommenteillaan liittyen Naton nykytilaan ja tulevaisuuteen. Taannoiset lausunnot Natosta aivokuolleena instituutiona hämmästyttivät monia Länsi-Euroopan johtajia ja politiikan asiantuntijoita. Liittolaiset eivät ole myöskään katsoneet suopeasti Macronin ja Turkin presidentin Erdoganin välistä suhdetta, jota Ranskan päämies ei ole omilla lausunnoillaan ainakaan edesauttanut paremmaksi. Viime elokuussa Macron liitti Turkin, Venäjän ja Kiinan samaan kategoriaan maina, jotka levittävät Afrikassa Ranskan vastaista propagandaa.

”Venäjä kytkeytyy valistuksen perinteeseen”

Skandinaavisin silmin katsottuna Ranskan presidentin näkemys Venäjästä eurooppalaisena valtiona, joka kytkeytyy aina valistuksen perinteeseen saakka on outo.

Ranska joka maana on yksi valistuksen vuosisadan merkittävimmistä toimijoista näytti yhdessä Saksan ja Britannian kanssa suuntaa koko Euroopan tulevaisuudelle aina 1700-luvulta lähtien. Usko tieteeseen, järkeen ja yksilön voimaan, muodostivat valistuksen ydinajattelun kulmakivet.

Edellä mainitut arvot eivät taas ole ensimmäisiä elementtejä ja piirteitä jotka voidaan liittää Venäjän tai Neuvostoliiton historiaan. Sen sijaan tsaarien ja Neuvostoliiton aikaiseen kehitykseen liittyivät muun muassa maaorjuus, korruptio, yleinen yhteiskunnallinen alikehittyneisyys ja piittaamattomuus yksilön oikeuksista suhteessa valtioon.

Venäjän hallintomallista riippumatta usko järkeen, tieteeseen tai yksilön voimaan ovat olleet täysin lapsipuolen asemassa, kuten despoottisissa hallintomalleissa asia yleensä myös on.

Suomessa Macronin linjaukset suhteesta Venäjään ovat saaneet viimeistä vuotta lukuun ottamatta yllättävän vähän huomiota osakseen. Yksi Macronin merkittävä episodi ja linjaus tapahtui vuonna 2019 vuosittaisessa Ranskan suurlähettiläiden kokoontumisessa. Tapaamisen yhteydessä presidentti linjasi pitävänsä Venäjää ja suhdetta Putiniin Ranskan ulkopolitiikan prioriteettina.

Macron totesi edelleen, kuinka Venäjä ja EU tarvitsivat toisiaan enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Eurooppa oli Macronin mielestä mahdotonta kuvitella ilman Venäjää. Lopuksi presidentti ilmoitti diplomaateille kuinka hän ei tulisi hyväksymään vasta-argumentteja valittua linjaa kohtaan.

Puheessa oli vahva usko keskinäisriippuvaisuuteen ja jopa maanosamme kohtalonyhteyteen Euroopan ja Venäjän kanssa, Mitterrandin ja de Gaullen hengessä.

Kiinan pelkoa ja politiikan kaksinaismoralismia

Viimeisen viiden vuoden aikana Emmanuel Macron on useissa yhteyksissä muistuttanut, kuinka Kiina on Venäjän sijaan Euroopan tosiasiallinen uhka. Macron on nostanut esiin sen, kuinka Kiinan edistys muun muassa tekoälyn ja teollisuusvakoilun aloilla voi pahimmillaan uhata niin länsimaisten yritysten toimintaedellytyksiä kuin eurooppalaista elämänmuotoa ja lopulta demokratiaa.

Macronilla on ollut niin ikään pitkään pelko Venäjän ajautumisesta Kiinan satelliitiksi ja pelinappulaksi. Tämän uhkaelementin vuoksi Venäjän tulisi hänen mielestään olla tulevaisuudessa kiinteä osa Eurooppaa.

Kiinnostavaa ja myös jopa vaarallista on että tämä Macronin hahmottelema asetelma ei ole horjunut edes kuluneen vuoden aikana. Raakuudet Ukrainassa tai aikaisempi Venäjän vuoden 2017 vaalimanipulaatio Ranskan presidentinvaaleissa, eivät ole presidentin ja Ranskan ajatuskehystä muuttaneet. Jopa Putinin viime talven valtiovierailun yhteydessä tapahtunut nöyryytys Macronille, ei vaikuttanut Ranskan presidentin Venäjää myötäilevään linjaan.

Kun Ranskan Venäjä-politiikkaa arvioidaan maan sisäpolitiikan kontekstissa huomataan, kuinka kaikki poliittiset puolueet ovat suhtautuneet Venäjään vähintäänkin kaksinaismoralistisesti.

Entinen presidentti Francois Hollande totesi marraskuussa ranskalaisittain harvinaisesti sen, kuinka lähes koko Eurooppa ja läntinen maailma ummisti vuosiksi silmänsä Putinin todellisten kasvojen edessä. Hollande syytti myös koko Ranskan poliittinen eliittiä kaksinaismoralistisesta ja sinisilmäisestä suhtautumisesta Putiniin, jossa solidaarisuus sotaa käyvää maata kohtaan oli heitetty romukuoppaan.

Hollande kuvaili niin ikään Macronin edustamaa keskinäisriippuvaisuuteen nojautuvaa Venäjä politiikkaa mekaanisena ja naiivina, jolla ei ole onnistumisen edellytyksiä myöskään jatkossa.

Hyvänä esimerkkinä edellisistä väitteistä on se, kuinka poliittinen eliitti reagoi presidentti Francois Hollanden päätökseen peruuttaa Ranskan pitkään neuvottelema maihinnousutukialuksen kauppa Venäjälle. Tarkemmin sanottuna vain presidentti Francois Hollanden toiminta esti Ranskaa myymästä maihinnousutukialusta jo sotaa käyvälle maalle vuosi Krimin miehityksen jälkeen.

Hollanden päätös perua sovittu massiivinen tilaus yhdisti koko Ranskan poliittisen spektrin äärivasemmalta aina äärioikealle saakka kritisoimaan istuvaa presidenttiä. Ranskan kansalliskokouksessa Francois Hollandea syytettiin kaupallisen katastrofin ohella myös esimerkiksi toimimisesta Yhdysvaltojen vasallina, joka oli myynyt Ranskan ulkopoliittisen uskottavuuden ja auktoriteetin täysin kyseenalaisin perustein. Epäsuosioon jo tällöin vahvasti ajautunut istuva presidentti sai osakseen entistä enemmän arvostelua ja lokaa tehdessään päätöksen, jota ainakin Ukrainan kansa ja poliittinen johto juuri nyt kiittää.

Macronin Venäjä-politiikka herättää paljon kysymyksiä ja ristiriitoja. Monet Macronin linjauksista ovat jyrkässä ristiriidassa presidentin taustan ja hänen edustamien arvojen kanssa. Emmanuel Macron esiintyy mielellään poliitikkona jolle totuus tai pyrkiminen totuuteen muodostaa politiikan kulmakiven. Suhteessa Venäjään edellä mainittu elementti ei ole koskaan realisoitunut.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta

Suosittelemme

MAINOS