Kansanedustaja Mikko Savolan (kesk.) mukaan Naton uudet tavoitteet edellyttävät Suomelta ja koko Euroopalta aitoja tekoja.
Kansanedustajan mukaan Naton huippukokouksen päätöslauselma on vahva viesti liittokunnan yhtenäisyydestä ja puolustustahdosta.
– Nato on nyt linjannut siirtyvänsä sanoista tekoihin, Savola sanoo tiedotteessa.
Savola osallistui Naton huippukokoukseen Haagissa Naton parlamentaarisen yleiskokouksen varapuheenjohtajan ominaisuudessa.
Suomen puolustuksen kivijalka on yleinen asevelvollisuus, koulutettu reservi ja koko maan puolustaminen. Kansanedustajan mukaan järjestelmä antaa Suomelle laajan ja uskottavan puolustuskyvyn, mutta sen ylläpitäminen ja kehittäminen edellyttävät jatkuvia investointeja sekä Puolustusvoimien riittäviä materiaali- ja henkilöstöresursseja.
– Suomen puolustus on vakuutuksemme, jonka on oltava nykyisessä epävakaammassa maailmantilanteessa ja Venäjän rajanaapurina kunnossa. Meidän on varmistettava, että asevelvollisuus, reservi ja koko maan puolustuskyky ovat ajantasaisia ja toimintakykyisiä. Puolustuksemme uskottavuus osana liittokuntaa rakentuu jatkuvan kehityksen varaan.
Suomessa on Savelan mukaan aloitettava heti kesän jälkeen laaja parlamentaarinen keskustelu siitä, miten Suomi vastaa Naton uusiin tavoitteisiin ja kasvavaan turvallisuustarpeeseen.
– Parlamentaarinen keskustelu ei ole muodollisuus. Meidän on yhdessä katsottava realistisesti, miten turvaamme Suomen ja koko Euroopan puolustuksen ja millä keinoilla täytämme sen vaatimat resurssit.
Hänen mukaansa Naton viiden prosentin puolustusmenotavoite tarkoittaa sitä, että eduskunnan on oltava valmis ylivaalikautisiin taloudellisiin päätöksiin.
– On tärkeää, että Suomi osoittaa sitoutumisensa sanoilla, mutta ennen kaikkea teoilla. Jokaisessa Euroopan maassa käydään nyt vastaavaa keskustelua. Olemme Naton pisimmän itärajan omaavana valtiona esimerkki, jolla näytämme suuntaa myös muille.