EU:n luontoasetus koskee esimerkiksi soita. Linnunsuon kosteikko Pohjois-Karjalassa. LEHTIKUVA / HANDOUT / JANNE RAASSINA OSUUSKUNTA LUMIMU

Mihin hallituksen 12 viikkoa meni? Suomi myöhästyi EU:n luontoasetuksessa

Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasosen mukaan luontoasetus olisi pitänyt toimittaa eduskuntaan kiireellisesti.
Picture of Markus Mäki
Markus Mäki
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallitus myöhästyi EU:n luontoasetuksen käsittelyssä niin, että Suomi ei ehtinyt jättää asiasta toissijaisuushuomautusta.

– Pääministeripuolue on nyt ryhtynyt syyttämään eduskuntaa siitä, että Suomi myöhästyi toissijaisuushuomautuksen jättämisestä EU:n ennallistamisasetukseen. Harvinaisen ylimielistä. Ruotsi jätti huomautuksen, Suomi ei.

– Hallituksen kannanmuodostus viivästyi jopa 12 viikkoa, ja hallitus antoi U-kirjeen eduskunnalle niin myöhään, että tosiasiallista mahdollisuutta toissijaisuushuomautuksen jättämiselle ei enää ollut. Suomi siis hallituksen laiminlyöntien takia myöhästyi määräpäivästä, Grahn-Laasonen toteaa Twitterissä.

Valtioneuvoston U-kirjelmä on kirjelmä, jolla valtioneuvosto saattaa eduskunnan käsittelyyn eduskunnan toimivaltaan kuuluvan Euroopan unionissa päätettäväksi tulevan asian.

Eduskunnan EU-asioista vastaavan suuren valiokunnan lausunnon mukaan hallituksen pitää toimittaa eduskuntaan kiireellisesti kaikki sellaiset komission esitykset, joka voisivat rikkoa EU:n toissijaisuusperiaatetta.

– Näin ei toimittu, vaan Suomi myöhästyi toissijaisuushuomautuksen jättämisestä hallituksen sisäisten ristiriitojen, viivyttelyn, kesälomailun (?) ja EU-politiikan johtamisen selkeiden laiminlyöntien takia, Grahn-Laasonen toteaa.

Työministeri Tuula Haataisen (sd.) valtiosihteeri Ville Kopra arvosteli kokoomuksen EU-osaamista. Hänen mukaansa toissijaisuusperiaatteen valvonta kuuluu Suomessa eduskunnalle.

– Toissijaisuushuomautus olisi tehtävä nimenomaan eduskunnasta käsin. Onko kokoomuksen EU-osaaminen päässyt oppositiokaudella hieman rapistumaan, Kopra kysyi Twitterissä.

Kokoomuksen kansanedustajan Sari Multalan mukaan on selvää, että EU:n luontoasetus olisi pitänyt tuoda eduskuntaan pikaisesti. Hän siteeraa Helsingin yliopiston professorin Päivi Leino-Sandbergin antamaa lausuntoa ympäristövaliokunnalle.

Lausunnossa professori toteaa muun muassa toteaa, että on ”valtioneuvosto on tuonut EU:n ennallistamisasetusta koskevan U-kirjelmän eduskunnan käsiteltäväksi aivan liian myöhään”.

– Vaikuttaa siltä, että joku yrittää täällä hämmentää EU-asioiden käsittelyn ja kannanmuodostuksen kulkua – ihan turhaan, Multala toteaa Twitterissä.

Poimintoja videosisällöistämme

LUE MYÖS:
“Hallitus nukkui onnensa ohi” – kansanedustaja ennustaa vaikeaa äänestystä välikysymyksestä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)