Mies kaivoi pihalla uima-allasta, löysi 700000 euron kulta-aarteen

Edellinen tontin omistaja on kuollut, eikä kukaan tiedä, miten aarre päätyi maan alle Ranskan itäosissa.
Löytäjä sai viranomaisilta luvan pitää aarre itsellään.
Löytäjä sai viranomaisilta luvan pitää aarre itsellään.

Ranskalainen mies löysi kotipihaltaan noin 700 000 euron arvoisen kulta-aarteen kaivaessaan maata uima-altaan asentamista varten. Tapaus sattui viime vuoden keväällä Neuville-sur-Saônen kaupungissa Lyonin pohjoispuolella, kertoo paikallislehti Le Progrès.

Aarre koostui viidestä kultaharkkosta ja suuresta määrästä kultakolikoita. Kaikki oli pakattu muovipusseihin ja haudattu pihamaahan. Mies oli omistanut talon vasta noin vuoden, kun hän päätti rakentaa pihaan uima-altaan.

Sen sijaan että mies olisi pitänyt löydön salassa, hän ilmoitti siitä viranomaisille. Paikallinen kulttuuriviranomaisten alueyksikkö DRAC ryhtyi selvittämään, oliko aarteella arkeologista merkitystä.

Tutkimuksissa selvisi, että kultaharkot oli sulatettu lähistöllä sijaitsevassa metallinjalostamossa noin 15–20 vuotta sitten. Sarjanumeroiden perusteella poliisi pystyi varmistamaan, että kulta oli alun perin laillisesti hankittu.

Tällä perusteella viranomaiset antoivat löytäjälle marraskuussa luvan pitää aarteen itsellään.

Kätkön alkuperä jäi mysteeriksi

Aarteen alkuperäinen omistaja jäi arvoitukseksi. Edellinen tontin omistaja on kuollut, eikä paikallisille viranomaisille selvinnyt, miksi joku oli haudannut yli puolen miljoonan euron arvoisen kätkön pihamaahan.

Ranskan lainsäädännön mukaan kotipihalta löydetty aarre, jolla ei ole arkeologista merkitystä, kuuluu pääsääntöisesti tontin omistajalle.

Suomessa vastaavassa tilanteessa löytäjän olisi ensin toimitettava aarre poliisille, ja mikäli alkuperäistä omistajaa ei ilmaannu kolmen kuukauden kuluessa, omistusoikeus siirtyy löytäjälle.

Sen sijaan yli sata vuotta vanhat maasta löytyneet esineet kuuluvat Suomessa muinaismuistolain piiriin. Tällöin esineet on ilmoitettava Museovirastolle, jolla on oikeus lunastaa ne korvausta vastaan.

Mainos