Miehittäjän linjaus: Ei lääkkeitä ilman Venäjän passia

Hyökkääjä jatkaa pakkovenäläistämistoimiaan miehitetyillä alueilla.
Miehittäjän lippu Melitopolissa Zaporižžjan alueella. AFP / LEHTIKUVA / STRINGER
Miehittäjän lippu Melitopolissa Zaporižžjan alueella. AFP / LEHTIKUVA / STRINGER

Ukrainan vastarintakeskus kertoo, että Zaporizhzhjan miehityshallinto kieltää luovuttamasta ilmaisia tai alennettuja lääkkeitä alueen asukkaille, jotka eivät ole ottaneet vastaan Venäjän passia.

Keskuksen mukaan kiellon piiriin lukeutuu muun muassa insuliini. Toimenpide on osa pyrkimystä venäläistää väliaikaisesti miehitettyjä Ukrainalle kuuluvia alueita.

Kyiv Independent -lehti muistuttaa, että kolme kuukautta sitten Vladimir Putin allekirjoitti määräyksen, jonka mukaan Venäjän miehitetyillä alueilla ilman Venäjän passia asuvat tulkitaan ulkoomaalaisiksi ja voidaan karkottaa kodeistaan 1. heinäkuuta 2024 alkaen.

Miehittäjän passista kieltäytyneitä on myös uhattu pakkomobilisoinnilla Venäjän asevoimiin.

Jarno Limnellin mukaan Venäjä hakee keinoja yhdistää eri droonien tehtäviä.
Kohteena oli maan avaruus- ja ohjusteollisuuden tärkeimpiin lukeutuva tuotantolaitos.
Sota loppuu vasta kun saavutetaan Moskovan kannalta pitkäaikainen, luotettava ja kestävä ratkaisu, sanoo Venäjän ulkoministeri.
Mainos