Naton jäsenmaiden johtajat kokoontuvat heinäkuussa Washingtoniin juhlistamaan nykyhistorian menestyksekkäimmän puolustusliiton perustamisen 75. vuosipäivää.
Nato esti menestyksekkäästi Neuvostoliiton sotilaallisen aggression neljä vuosikymmentä kestäneen kylmän sodan aikana ja pysäytti Jugoslavian hajoamissodat, jotka uhkasivat Euroopan rauhaa heti kylmän sodan päätyttyä. Nyt liittokunta patoaa Vladimir Putinin pyrkimyksiä Venäjän imperiumin palauttamiseksi, muistuttavat Yhdysvaltain entinen Helsingin-suurlähettiläs Eric Edelman sekä Franklin Miller ja David Manning Atlantic Council -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on heidän mukaansa vahvistanut Natoa Suomen ja Ruotsin liittymisen myötä ja lujittanut jäsenvaltioiden kansalaisten tahtoa puolustautua Venäjän uhkaa vastaan.
Eric Edelman on toiminut Yhdysvaltain apulaispuolustusministerinä 2005–2009 sekä suurlähettiläänä Helsingissä 1998–2001 ja Ankarassa 2003–2005. Franklin Millerillä on takanaan kolmen vuosikymmenen mittainen ura USA:n puolustushallinnossa ja kansallisessa turvallisuusneuvostossa. David Manning on Britannian entinen Nato-suurlähettiläs.
Edelman, Miller ja Manning toteavat Naton olleen alkujaan kahdentoista valtion muodostama kompakti liittouma, joka on vuosikymmenten saatossa laajentunut 32 keskenään erilaisen jäsenmaan yhteenliittymäksi.
– Naton perustamisasiakirjan, vuoden 1949 Washingtonin sopimuksen, mukaan uusien jäsenten liittyminen liittoon perustuu nykyisten jäsenten yksimieliseen suostumukseen. Tästä yksimielisyysperiaatteesta on ajan mittaan kehittynyt normi, joka ohjaa Naton päätöksentekoa, he sanovat.
Tosiasia kuitenkin on, että periaatetta ei ole liittymistä lukuun ottamatta kirjattu mihinkään liittokunnan asiakirjaan. Se, mikä toimi aikana, jolloin kaikki jäsenmaat olivat samanmielisiä valtioita ja toisen maailmansodan muistot olivat vielä tuoreita, ei heidän mielestään välttämättä sovellu enää nykytilanteeseen.
– Kysymys ei ole vain hypoteettinen. Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin ja Unkarin pääministerin Viktor Orbánin viimeaikaiset pyrkimykset hyötyä Suomen ja Ruotsin liittymisprosessin etenemisen sallimisesta osoittavat, miten helposti poliittista hyötyä tavoitteleva johtaja voi väärinkäyttää konsensussääntöä, he toteavat.
Tilanteessa, jossa Nato on olennaisesti laajempi ja monimuotoisempi kuin vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin, konsensusperiaate on Edelmanin, Millerin ja Manningin mielestä perusteltua kyseenalaistaa.
He kehottavat tarkastelemaan skenaariota, jossa Venäjä lähettää useita satoja ”vihreitä miehiä” johonkin Nato-maahan ja sijoittaa merkittäviä maajoukkoja kyseisen maan Venäjän-vastaiselle rajalle. ”Vihreät miehet” ottavat haltuunsa suuren kaupungin. Moskova vaatii kohdemaan hallinnon vaihtamista väittäen nykyisen hallinnon harjoittaneen vihamielistä politiikkaa maan venäjänkielistä vähemmistöä kohtaan.
Skenaariossa Nato-maa torjuu vaatimuksen ja vetoaa Naton peruskirjan artiklaan 5. Puolustusliiton yksi jäsenmaa, jonka johtajalla on läheiset suhteet Venäjän presidenttiin, kuitenkin kieltäytyy hyväksymästä artikla 5:n aktivointia, minkä seurauksena liittouma on halvaantunut ja hajalla. Muiden Nato-maiden tehtäväksi jää yrittää organisoida uhatun liittolaisensa tueksi ”samanmielisten liittouma”, mutta ne eivät voi tukeutua Naton mekanismeihin ja johtamisjärjestelmiin. Sitten Venäjä lähettää merkittäviä taistelujoukkoja rajan yli.
Vaikka edellä kuvattu skenaario on kuvitteellinen, se ei ole epärealistinen, Edelman, Miller ja Manning sanovat.
– Erdoganin ja Orbánin käytös ja politiikka osoittavat, että on tullut aika tarkistaa konsensusmallia kriittisissä artikla 5 -tilanteissa, erityisesti kun otetaan huomioon, että Venäjä on kestänyt läntiset pakotteet paremmin kuin moni olisi odottanut, he toteavat.
Tulevassa Washingtonin huippukokouksessa olisikin heidän mukaansa keskusteltava siitä, miten enemmistöpäätösmenettely voitaisiin parhaiten ottaa käyttöön.
– Tämä tekisi mahdottomaksi sen, että yksi jäsenmaa voisi palvella Venäjän etuja vaatimalla yksimielisyysperiaatetta ja siten halvaannuttaa liittokunnan kyvyn puolustaa liittolaistaan Venäjän hyökkäykseltä.
