Metsähanhia arkistokuvassa. WIKIMEDIA COMMONS/MARTON BERNTSEN, CC-BY-SA-3.0

Metsähanhen metsästys alkaa, muista tärkeä rajoitus

Rajoituksiin on syytä perehtyä etukäteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsähanhen metsästys tapahtuu tänä syksynä samalla alueella ja samoin rajoituksin kuin viime vuonna. Suomen riistakeskus kertoo asiasta tiedotteessa.

Taigametsähanhen Suomen pesimäkanta on viime vuosina kasvanut ja metsästysaluetta on laajennettu pienin askelin. Saalismäärä on kasvanut aluelaajennusten myötä. Metsästysalueen ja -rajoitusten pitäminen viimevuotisina antaa tärkeää tietoa aluelaajennusten vaikutuksista kokonaissaaliiseen ja metsästyksen kestävyydestä.

Taigametsähanheen kohdistuva metsästys on sallittu 20. elokuuta kello 12.00 – 27. elokuuta

– Kainuun maakunnassa,

– Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen sekä valtatien E8 merenpuoleisia alueita Tornion, Keminmaan, Kemin ja Simon kunnissa

– sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Hailuodon kuntaa sekä valtatie E8 merenpuoleisia alueita Iin, Kalajoen, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Oulun, Pyhäjoen, Raahen ja Siikajoen kunnissa. Metsästys on kuitenkin sallittua valtatie E8 ja seututie 813 välisellä alueella.

Metsästykseen on säädetty yhden metsähanhen metsästäjäkohtainen kausikiintiö. Lisäksi ravintohoukuttimen käyttö ja pellolta metsästys on kielletty. Rajoitusten tarkoituksena on turvata perinteisen suo- ja erämaapyynnin toteutuminen ja metsästyksen kestävyys. Metsähanhisaalista koskee saalisilmoitusvelvollisuus. Ilmoitus on helpointa tehdä Oma riista -palvelussa.

Pakollisen saalisilmoituksen lisäksi metsähanhihavainnot kannattaa merkitä Oma riista-palveluun. Tiedosta on apua esimerkiksi pesimäkanta-arvioinnin kehittämisessä. Laadukas riistatieto on edellytys metsästyksen oikein mitoitetulle säätelylle.

– Tarkentuneen riistatiedon ja muuttoreittitason kannanhoidon ansiosta hanhikanta on elpynyt ja sen metsästys on mahdollista. Metsästystä rajoitetaan, jotta turvataan Suomen pesimäkannan säilyminen. Viime vuonna tehdyn metsästysalueen laajennuksen vaikutuksia kokonaissaaliiseen on tarpeen seurata vielä ainakin tämän syksyn ajan, Mikael Luoma Suomen riistakeskusta kertoo tiedotteessa.

Metsähanhen runsaslukuisemman alalajin, tundrametsähanhen metsästys on viime vuosien tapaan sallittu loka-marraskuussa maan kaakkoisosien rajatulla alueella.

Metsästysaluerajauksissa voidaan tarpeen mukaan hyödyntää maanteitä ja muita selkeitä luonnosta löytyviä rajalinjoja, kuten jokia. Nykyinen osin maanteiden mukaan rajattu metsästysalue täydentää kunta- tai maakuntarajoihin perustuvaa säätelyä ja ottaa huomioon eliö- ja luonnonmaantieteelliset alueet. Maantiessä kulkeva raja on lisäksi helposti todettavissa maastossa.

Metsähanhen metsästyksen maanteihin perustuva rajaus mahdollistaa perinteisen metsästyksen Kainuun maakunnassa, Lapin rannikkokuntien sisämaan sekä Pohjois-Pohjanmaan erämaissa. Samalla kielletään metsähanhen metsästys rannikon merihanhijahdin yhteydessä ja alueilla, missä kanta on harva tai alueet ovat helposti saavutettavia.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)