Merivoimat isännöi Naton miehittämättömien järjestelmien harjoitusta

Naton Dynamic Messenger-harjoitustoimintaa toteutetaan kesäkuun aikana Suomessa.
Itämerellä testataan muun muassa miehittämättömiä "purjehdusdrooneja" (saildrone). (Kuva: Allied Maritime Command, NATO)
Itämerellä testataan muun muassa miehittämättömiä "purjehdusdrooneja" (saildrone). (Kuva: Allied Maritime Command, NATO)

Harjoituksessa testataan merellisten miehittämättömien järjestelmien käyttöä Suomen rannikon olosuhteissa.

Toiminta tapahtuu merialueella Porkkalanniemen länsipuoleisella alueella Hangon tasalle asti. Aluksia operoidaan saariston ja aluevesirajan välisellä alueella.

Osana toimintaa harjoitellaan esimerkiksi satama-alueiden ja kriittisen vedenalaisen infran suojaamista. Harjoitusalueita valvotaan merellä.

Naton harjoituskokonaisuudessa tehdään operatiivista koetoimintaa Naton vastuualueella. Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Marko Laaksosen mukaan toiminta Suomen rannikon matalissa ja saaristoisissa olosuhteissa auttaa kehittämään myös Itämeren olosuhteisiin soveltuvia järjestelmiä.

Laaksonen kertoo, että Merivoimat tekee Naton kanssa yhteistyötä uuden teknologian hyödyntämisessä osana meripuolustuksen kehittämistä.

– Miehittämättömissä järjestelmissä on valtava potentiaali sekä monipuoliset käyttötarkoitukset. Älykkäillä ja itsenäisillä järjestelmillä voidaan esimerkiksi valvoa alueita ja kohteita vapauttaen arvokkaita resursseja muualle, kommodori toteaa.

Venäjän Helsingin-suurlähetystön mukaan Moskova pitää kehitystä Venäjään kohdistuvana vastakkainasetteluna.
Pasi Patokallio ei ymmärrä Timo Vihavaisen näkemyksiä Nato-jäsenyyden ja itärajan sulun haitoista.
Henri Vanhasen mukaan Venäjälle on avautumassa vaarallinen ikkuna.
Mainos