Merivoimat esitteli miehittämättömien järjestelmien toimintaa medialle 5. marraskuuta 2026 Upinniemessä. Merivoimien komentaja kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen kertoi, että vuosina 2025–26 merivoimat on seurannut, testannut ja pilotoinut Naton ja yksittäisten valmistajien järjestelmiä ja tuotteita, ja tehnyt yhteistyötä muiden puolustushaarojen kanssa.
Miehittämättömien järjestelmien tehtäväkirjoon kuuluvat valvonta, tiedustelu ja maalinosoitus, havaittujen maalien torjunta tai tuhoaminen, tuki- ja huoltotehtävät sekä miehittämättömien järjestelmien torjunta omilla miehittämättömillä järjestelmillä. Tämän vuoksi myös lavettien kirjo laajenee tulevaisuudessa, mutta niiden keskiössä on verkottunut johtamisjärjestelmä ja kyky muokata lavettiratkaisuja tarpeiden mukaisesti.
Tiilikainen korosti, että hankittavilla järjestelmillä ei korvata miehitettyä suorituskykyä, vaan täydennetään sitä, jolloin toimintaan saadaan lisää ulottuvuutta, tarkkuutta ja taistelunkestävyyttä. Tavoitteena on säästää ihmishenkiä riskialttiissa tehtävissä sekä hyödyntää kustannustehokkaita ja joustavia ratkaisuja.
– Yksittäisten järjestelmien hankinnan ja varastoinnin sijaan onkin entistä tärkeämpää panostaa jatkuvasti kehittyvään osaamiseen sekä kansalliseen tutkimuskehittämis- ja tuotantokyvyn ylläpitämiseen, hän totesi.
Rannikkoprikaatin komentaja kommodori Henri Lavi kertoi miehittämättömien järjestelmien antavan mahdollisuuden henkilöstön kuormituksen keventämiseen myös rauhanajan olosuhteiden merivalvonnassa. Valvonta on ympärivuorokautista ja -vuotista alueella, joka ulottuu merelliseltä itärajalta Hangon länsipuolelle parhaimmillaan lähes 300 kilometriä leveänä, joten se vaatii paljon resursseja.
Rannikkoprikaatiin perustettava uusi perusyksikkö, miehittämättömiä järjestelmien komppania toimii Lavin mukaan kaikissa merellisen sodankäynnin elementeissä eli ilmassa, maalla, meren pinnalla ja pinnan alla. Sen tehtäväkenttä on laaja sisältäen testaus- ja kehittämistoiminnan käytännön tasolla sekä yhteistyön kotimaisen teollisuuden, liittolaisten, kansainvälisten kumppaneiden ja muiden puolustushaarojen kanssa.
Sen lisäksi yksikölle kuuluu palkatun henkilöstön, varusmiesten ja reserviläisten koulutus. Varusmiesten koulutus alkaa vaiheittain vuoden 2027 kuluessa ja laajamittaisesti lähivuosina. Miehittämättömien järjestelmien merioperoinnin esittely sisälsi drooniparven, jonka etuna perinteisiin miehitettyihin ratkaisuihin nähden on sähkömoottorin tuoma akustinen häive. Sähköisen voimalinjan hiljaisuus eliminoi modernille merelliselle taistelukentälle tyypillisen moottorimelun ja mahdollistaa yllätysmomentin saaristoväylillä.
Drooniparveen kuului kevyt kiinteäsiipinen lennokki Patria SP24, Patria ONE -nelikopteri ja kaksi Patria VJ -miehittämätöntä pinta-alusta. Kokonaisuutta johdettiin etäyhteyksin.
SP24:n toimintamatka on yli 100 kilometriä ja lentonopeus yli 100 kilometriä tunnissa. Patria ONE, joka lähetettiin ilmaan Jehu-luokan alukselta, pystyy viemään 3,8 kilogramman jopa 25 kilometrin päähän. Sen lentoaika on yksi tunti.
Ensi kertaa esitelty VJ perustui kaupalliseen vesijettiin, mutta Patrian autonomiayksikkö on yhtiön mukaan asennettavissa nopeasti käytännössä mihin tahansa riittävän moderniin vesikulkuneuvoon. Järjestelmää voidaan käyttää valvontaan, tiedusteluun, maalinosoitukseen tai iskutehtävään. Esitellyn VJ:n toimintaetäisyys on yli 100 meripeninkulmaa ja nopeus yli 50 solmua.