Ukraina avasi marraskuun lopulla sodassa uuden rintaman hyökkäämällä Mustallamerellä kulkevia Venäjän varjolaivaston aluksia vastaan.
Turkin edustalla kulkeneita tyhjiä tankkereita vastaan lähetettiin useita kauko-ohjattavia räjähdeveneitä eli meridrooneja. Tanskalainen sotilasasiantuntija Anders Puck Nielsen kuvailee käännettä merkittäväksi ja uskoo sillä olevan vaikutusta koko sodan lopputulokseen.
Senegalin lähellä kulkenut tankkeri vaurioitui muutamaa vuorokautta ensimmäisten hyökkäysten jälkeen. Alus oli lähtenyt venäläisestä satamasta ennen yllättävää räjähdystä Afrikan rannikolla.
Nielsenin mukaan drooneja todennäköisempi selitys voi olla alukseen kiinnitetty miina, joka räjäytettiin viiveellä.
Ukraina on näin ollen iskenyt lyhyen aikavälin sisällä kolmeen öljytankkeriin, jotka ovat osallistuneet venäläisen öljyn kuljettamiseen. Myös öljynvientiin liittyviä satamakohteita on moukaroitu muun muassa Novorossijskissa.
– On tapahtunut muutos, sillä Ukraina oli aiemmin ottanut kohteekseen lähinnä Venäjän öljyntuotantolaitokset, kuten öljynjalostamot. Tämä häiritsi maan kykyä muuntaa öljytuotteita dieseliksi, bensiiniksi ja lentopetroliksi. Mutta nyt he iskevät yhä enemmän Venäjän kykyyn viedä raakaöljyä muihin maihin, Anders Puck Nielsen sanoo julkaisemallaan videolla.
Tavoitteena on heikentää Kremlin saamia tuloja öljynviennistä vaurioittamalla aluksia, jotka kuljettavat raakaöljyä Kiinan ja Intian kaltaisiin maihin. Raaka-aineiden ostajien näkökulmasta epävarmuus kasvaa siitä, pystyykö Venäjä toimittamaan lupaamiaan tuotteita.
Ural-raakaöljyä joudutaan jatkossa myymään entistä suuremmalla alennuksella.
– Voi olla, että jossakin vaiheessa heidän on pakko myydä sitä tappiolla, koska he eivät voi vain lopettaa öljyntuotantoa. On vaikeaa pysäyttää toiminnassa olevia tuotantolaitoksia. Tällä voi olla potentiaalisesti suurikin vaikutus Venäjän budjettiin, Nielsen sanoo.
Viimeaikaiset hyökkäykset ovat äärimmäisen kiusallisia presidentti Vladimir Putinille. Venäläiset sotabloggaajat ovat jo ihmetelleet, miksei Mustanmeren laivasto pysty suojaamaan merikuljetuksia.
– Vastaus on tietysti se, että he eivät pysty, se on liian vaarallista. Jos he yrittäisivät, niin Ukraina hyökkäisi tankkerien sijasta sota-aluksia vastaan. Tämä on toki hyvin noloa Venäjän kannalta, Anders Puck Nielsen sanoo.





