Verkkouutiset Extra

Matti Vanhanen: Keskustan kanta ei ratkaise porvarihallituksen syntyä

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen eduskunnassa joulukuussa 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ex-pääministeri torjuu Verkkouutisten videohaastattelussa arvostelun liittyen puolueen oppositiohaluihin.

Eduskunnan entinen puhemies ja kahdessa hallituksessa pääministerinä toiminut Matti Vanhanen (kesk.) haluaisi nähdä ”vanhan eduskunnan oikeisto-opposition” muodostavan seuraavan hallituksen. Tähän hallitukseen kuuluisivat kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt.

– Se olisi tasan sata paikkaa ja silloin tietysti puhemiehen paikka pitäisi antaa oppositiolle eli sosiaalidemokraateille, Vanhanen avaa asiaa Verkkouutisten Asiakysymys-videohaastattelussa.

Vanhasen mukaan ”yhden tai kahden äänenkin enemmistö riittää” ja antaisi puolueille mahdollisuuden viedä oppositiossa perään kuuluttamansa talouslinjaukset läpi. Vanhanen ei usko, että näin kapeaa enemmistöhallitusta kuitenkaan syntyisi, vaan lisäksi mukaan tulisi ehkä RKP.

Vanhasen mielestä keskustaa ei tässä porvarihallituksessa kuitenkaan tarvita. Vanhanen antaakin tukensa puheenjohtaja Annika Saarikon ja puoluehallituksen kannalle, että keskustan paikka on seuraavaksi oppositiossa.

– Jos keskusta halutaan hallitukseen, silloin keskustaa pitää tukea ja äänestää. Nyt näin ei tapahtunut.

Keskustan sisältä on myös arvosteltu puoluejohdon kantaa ja pidetty sitä epäisänmaallisena maailman tilanteessa, jossa tarvittaisiin nyt vahvaa enemmistöhallitusta.

– Keskustan kanta ei ole millään tavalla ratkaiseva siinä, voiko porvarihallitus syntyä vai ei, Vanhanen vastaa.

Vanhasen mukaan vuonna 2019 hallitukseen lähtö oli keskustalta virhe, jos katsotaan puolueen kannatusta. Kriisien keskellä hallituksesta olisi ollut kuitenkin vaikea lähteä kesken.

Picture of Satu Schauman
Satu Schauman
Satu Schauman on Verkkouutisten toimittaja, joka kirjoittaa päivänpolitiikasta ja kotimaan puheenaiheista. Hän seuraa eduskuntaa ja yhteiskunnan ilmiöitä. Uutisjuttujen lisäksi hänen leipälajejaan ovat reportaasit ja henkilöhaastattelut.