Verkkouutiset

Markku Tervahauta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Markku Tervahauta MTV:lle: Koronatoimista on tehtävä jälkiselvitys

THL:n pääjohtaja toivoo selvitystä etenkin lapsiin ja nuoriin kohdistuneista koronarajoituksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta vaatii MTV:n Uutisextrassa kokonaisvaltaista selvitystä koronapandemian aikaisista toimista.

Tervahaudan mukaan muun muassa koronarajoitusten oikeasuhtaisuutta käsittelevä selvitys olisi hyvä laatia julkishallinnon ulkopuolisin voimin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Koota toimenpiteet, ja arvioida jälkikäteen niiden oikeasuhtaisuutta, Tervahauta tiivistää selvityksen tarkoitukseksi.

Tervahauta nostaa selvityksessä käsiteltäviksi asiaksi esiin erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuneet koronarajoitukset. Hän kyseenalaistaa sen, purettiinko rajoituksia riittävän oikea-aikaisesti ja pyrittiinkö normaalia elämää vapauttamaan riittävästi.

Pääjohtaja kertoo myös miettivänsä sitä, oltiinko rajoituksissa ylivarovaisia ja pidettiinkö niitä yllä liian pitkään.

– Erityisesti lapset ja nuoret opiskelijat olivat aika pitkiä aikoja eristyksissä, eikä syntynyt normaalia kanssakäymistä opiskelutovereiden kanssa, Tervahauta harmittelee.

Nuoriin kohdistuvien rajoituksen lisäksi Tervahauta sisällyttäisi selvitykseen myös eri viranomaisten välisen yhteistyön ja sen toimivuuden. Tervahaudan mukaan pandemian aikana monet viranomaiset ja muut julkishallinnon toimijat ”eivät pysyneet lestissään”.

– Yhteistyötähän vaikeuttaa se, jos joku toimija laiminlyö omia velvoitteitaan tai astuu toisten tehtäväkentälle, Tervahauta kommentoi.

Tervahauta ei suoraan viittaa mihinkään tiettyyn toimijaan puhuessaan viranomaisyhteistyön puutteista. Pandemian aikana sosiaali- ja terveysministeriö kuitenkin kannatti usein tiukempia rajoituksia kuin THL.

– Uskoisin että sieltäkin (STM:stä) löytyy [puutteita]. Voi olla, että myös meidän organisaatiomme (THL) jossain kohtaa ei ole pysynyt lestissään, Tervahauta myöntää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)