[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”makusanoja-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Nalle Puh ja Hunaja
Tuntematon sotilas ja Silakka
Viisikko ja Kinkkuvoileivät
Kadonnutta aikaa etsimässä ja Madeleine-leivokset
Outi Pakkasen dekkarit ja Ehtymätön Määrä Tarkkoja Kuvauksia Valmistuksen Yksityiskohdista
Asterix-sarjakuvat ja Onnellisesta Lopusta ja Ystävyydestä Kertovat Yltäkylläiset ja Riemukkaat Kyläjuhlat
Maailman kirjallisuus on tulvillaan ruokaa. Reseptejä on merkitty muistiin ja keittokirjoja kirjoitettu jo ainakin viimeiset 2000 vuotta, ja tarinoissa ruoka on ollut mukana niin kauan, kuin niitä on kerrottu.
Ruoka on kirjoissa joskus jopa pääosassa otsikkoa myöten. Tällaisia ovat esimerkiksi Herkullinen elämä (Richard Morais), Pieni Suklaapuoti (Joanne Harris), Gourmet (Tuomas Vimma), Pöytään ja vuoteeseen (Laura Esquival) sekä Maistaja (Peter Elbling). Niissä koko romaani rakentuu ruoan ympärille, eikä koko tarinaa olisi ilman ruokaa. Parhaimmillaan ruoka on kuitenkin tarinan sivuosissa, maustajana. Koska meillä kaikilla on omat makumuistomme ja kokemukset nälästä ja ruokailun tuottamasta hyvästä olosta, ruokakuvausten myötä romaaniteksti alkaa elää paitsi lukijan mielessä, myös kehollisina tuntemuksina. Tunnet suolaisennälän ja krapulaisen sotilaan päänsäryn, maistat hunajan, isket hampaasi lapsuuden kinkkuvoileipään.
Koska ruoka on työtäni, se ehkä pomppaa eteeni tavallista helpommin myös muissa yhteyksissä, kuin ruokaillessani. Tästä ammatista johtuvasta valikoivuudesta huolimatta olen sitä mieltä, että harva arkinen tapahtuma on yhtä tehokas tunnelman ja tunteiden kuvaaja kuin ruoka. Pienilläkin ruokaan tai ruokailuun liittyvillä viittauksilla luodaan tunnelmia, jotka vaihtelevat kotoisasta, nostalgian kautta hekumallisuuteen ja eroottisuuteen. Myös nälkää tai muuta tuskaa kuvataan ruoan avulla esimerkiksi huumorin kautta, kuten Tuntemattoman silakkakohtauksessa, tai järkyttävän realistisesti, kuten Soltsenitsynin vankileirikuvauksissa.
Kirjallisuudessa ruoka ja ruokailu onkin paljon enemmän kuin pelkkä hunaja, resepti tai juhla-ateria kuvaus. Täysin toisen tieteenalan kollegani kuvasi ruokailukokemusta kiinnostavasta näkökulmasta:
”Kun tarkastelemme ruokaa osana ympäristöä, on pääasiallisena kohteena ruoka havaintojemme ja muistojemme välikappaleena, ei ruoka itsessään. Aistihavainto on kytköksissä tiettyyn ohikiitävään hetkeen, joka ei koskaan toistu samanlaisena. Voimme kuitenkin kertoa kokemastamme ja siten ymmärtää sen, mitä olemme kokeneet. Mikäli koetusta on tarkoitus tehdä yhteinen muiden kanssa, on se tehtävä kielen tai muun symbolisen välineen avulla.”[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1517746450954{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”makusanoja-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Ruoka on harvemmin vihan tai vallan kuvauksen välineenä, mutta siihenkin se taipuu notkeasti. Näin esimerkiksi Elblingin Maistajassa, joka kuvaa köyhän Ugo FiFonten joutumista Corsolin herttuan ruoanmaistajaksi 1500-luvun Italiassa. Romaanin kertoja pääsee niukkuuden ja nälän keskeltä jumalaisten herkkujen äärelle, mutta pelkää jatkuvasti tulevansa myrkytetyksi. Siksipä hän ei voi lainkaan nauttia noista aikansa loistavimmista gastronomisista luomuksista:
”Kun olin kääntynyt täyden kierroksen, puhalsin hitaasti marjoja ja asetin sitten kulhon Sipulinaaman käsiin. Hänen otsalleen kihosi hikihelmiä. Tunsin hänen pelkonsa hajun. Käänsin hänelle selkäni ja kävelin paikoilleni. “Syökäämme yhtä aikaa”, minä sanoin ja nostin vadilta palan vasikkaa.”
Ruoan perimmäinen tarkoitus on kuitenkin ravita sekä ruumista että mieltä. Tietysti se on myös tapa osoittaa rakkautta. Esimerkiksi siten, kuin kuvataan Sota ja Rauha –romaanissa:
”– Kas niin, tässä olen minäkin! Joko nyt käsität sedän elämän? tuntui hänen olemuksensa sanovan Nikolaille. Käsittihän sen. Eikä ainoastaan Nikolai käsittänyt, vaan Natasallekin kävi selväksi sedän elämä, nuo yrmeät kulmat ja tyytyväinen, onnellinen hymy, joka värähteli hänen huulillaan Anisja Feodorovnan astuessa huoneeseen. Anisja oli tuout pöytään yrttiviinaa, kotitekoisia liköörejä, sieniä, kirnupiimään tehtyjä ruisjauhopiirakoita, hunajakakkuja, vaahtoavaa simaolutta, omenia, tuoreita, paahdettuja, sekä hunajassa uitettuja pähkinöitä. Hetken kuluttua ilmaantui pöytään vielä hunaja- ja sokerihilloja, kinkku ja vastapaistettu kana.
Kaikki nämä herkut oli Anisja itse hankkinut, koonnut ja valmistanut. Siksipä ne lemahtivat ja maistuivatkin Anisjalta. Kaikki oli mehukasta, puhdasta ja lempeän hymyilevää.”[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text][avatar user=”anu-hopia” size=”medium” align=”center”]Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.[/avatar][/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row full_width=”stretch_row” gap=”20″ css=”.vc_custom_1507226534378{margin-top: 20px !important;margin-bottom: 20px !important;background-color: #eaeaea !important;}”][vc_column][vc_column_text css=”.vc_custom_1507226750376{margin-bottom: 20px !important;}”]
Lisää Ruoka&viini-artikkeleita
[/vc_column_text][vc_basic_grid post_type=”post” max_items=”-1″ style=”lazy” items_per_page=”6″ show_filter=”yes” element_width=”6″ gap=”20″ filter_style=”default-less-rounded” filter_default_title=”Kaikki” grid_id=”vc_gid:1517746399344-cf09457d-13fc-6″ taxonomies=”222, 223″ filter_source=”post_tag”][/vc_column][/vc_row]