Tietokoneiden virustorjunnat ovat kehittyneet viime vuosina. Joskus maksullinen ohjelmisto voi silti tulla tarpeeseen. PIXABAY

Maksatko turhaan virusturvasta? Ilmainen voi riittää paremmin kuin luulet

Asiantuntijan mukaan maksullinen virustorjunta voi olla tarpeen aktiivisille käyttäjille.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teknologian kehittyessä myös laitteiden tietoturva on parantunut. Esimerkiksi uusimpien Windows-käyttöjärjestelmien virustorjuntaa on luonnehdittu niin kehittyneeksi, ettei tavallisen käyttäjän ole enää edes kannattavaa maksaa erillisestä virustorjuntaohjelmistosta.

Verkkouutiset kysyi liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen asiantuntijalta Matias Maliselta, onko asia oikeasti näin mustavalkoinen.

Hänen mukaansa on totta, että käyttöjärjestelmät ja älypuhelimet ovat kehittyneet huimasti virustorjunnan kannalta.

– Peruskäyttäjän kannalta esimerkiksi Windows-käyttöjärjestelmän oma virustorjunta voi tarjota usein riittävän suojauksen perinteisen verkkoselauksen käyttöön. Kuitenkin aktiiviselle käyttäjälle suojauksen lisäkerrokset voivat olla hyvä lisä perussuojauksen rinnalle, Matias Malinen huomauttaa.

Onko maksullinen virusturva ilmaista parempi?

Markkinoilla on sekä ilmaisia että maksullisia virustorjuntaohjelmistoja. Monesti kuulee väitteen, että maksullinen virustorjuntaohjelmisto on aina luotettavampi kuin ilmainen. Malisen mukaan asia ei ole näin yksinkertainen.

– Maksulliset virustorjuntatuotteet eivät välttämättä aina ole sen luotettavampia kuin ilmaiset. Maksullisten etuna on kuitenkin niiden jatkuva kehitys ja usein niiden sisältämät extra-ominaisuudet, joita ei aina ilmaisista virustorjunnoista löydy, kuten tukipalvelut. Ilmaiset virustorjuntatuotteet kuitenkin tarjoavat usein kaikki virustorjunnan tärkeimmät ominaisuudet.

Hänen mukaansa etenkin ilmaisten ohjelmistojen kohdalla pitää olla erityisen tarkka, mistä ohjelmiston lataa ja varmistua siitä, että ohjelmisto on luotettava.

– Latauksissa kannattaa suosia aina virallisia ja luotettavia tahoja. On myöskin hyvä pitää mielessä, mistä ilmaiset virustorjuntaohjelmistot saavat rahoituksensa sekä minkälaista tietoa, millä laajuudella ja mihin tarkoitukseen ne keräävät käyttäjistään.

Malisen mukaan riskinä ilmaisissa palveluissa voi olla esimerkiksi käyttäjätietojen väärinkäyttö tai tietoturvapuutteet.

– Ongelmia voi aiheuttaa myös, jos ilmaisen virustorjuntaohjelman takana ei ole yritys tai organisaatio vaan jonkin yksittäisen henkilön tekemä tuote, asiantuntija huomauttaa.

Käyttäjän kannattaa kiinnittää huomiota tiettyihin seikkoihin, kun on valitsemassa itselleen virustorjuntaohjelmistoa.

– Virustorjunnan valinnassa kannattaa kiinnittää huomioita erityisesti ohjelmiston tarjoamiin palveluihin ja valita niiden perusteella omiin tarpeisiin sopiva ohjelmisto. Yleisesti tärkeimpiä palveluita peruskäyttäjälle ovat esimerkiksi ladattujen tiedostojen sekä tietokoneella sijaitsevien tiedostojen skannaus, etteivät ne ole haitallisia, Malinen luettelee.

Maksullinen ohjelmisto ei ole automaattisesti parempi. Ilmaisissa piilee kuitenkin riskinsä. PIXABAY

Mistä sitten voi päätellä, että virustorjuntaohjelmisto on luotettava? Malinen luettelee tiettyjä luotettaviin toimijoihin yhdistettyjä piirteitä.

– Monet maksullisten virustorjuntaohjelmistojen tuottajat tarjoavat myöskin ilmaisia versioita, joissa on luonnollisesti vähemmän palveluita, mutta sisältävät kuitenkin virustorjunnan peruselementit. Ilmaisissa virustorjuntaohjelmistoissa pätee myöskin sama periaate kuin muissakin ilmaisissa tuotteissa, jos lähdekoodi on avoinna julkisesti eli avoimen lähdekoodin tuote, ovat nämä todennäköisemmin luotettavia.

Hänen mukaansa myös säännölliset päivitykset sekä ohjelmistotarjoajan tunnettavuus ja luotettavuus ovat hyviä merkkejä.

On myös olemassa tiettyjä merkkejä, jotka voivat viitata siihen, ettei palvelu olekaan luotettava. Yksi esimerkki tästä on päivitysten puutteellisuus.

– Jos ohjelmistoa ei päivitetä enää tai sitä ei ylläpidetä, sitä ei ole suositeltavaa käyttää.

Malisen mukaan tarkkana saa olla myös, jos ohjelma ei ole tunnetun tai luotetun yrityksen kehittämä, eikä siitä löydy luotettavia arvosteluja tai tietoa.

– Hälytyskellojen pitäisi soida, jos ohjelmiston tietosuojakäytäntö puuttuu tai siinä ei selkeästi kerrota, miten käyttäjätietoja käsitellään.

”Virustorjunta” voi vaarantaa tietosi

Virustorjuntaohjelmiston valinnassa on syytä olla tarkkana. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että viruksilta suojaava ohjelma tosiasiassa vaarantaakin käyttäjän laitteen. Tästä esimerkkinä Malinen mainitsee perinteiset troijalaisvirukset, jotka voivat naamioitua virustorjuntaohjelmistoiksi.

Seuraukset voivat olla vakavia ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa myös tuntuvia taloudellisia vahinkoja.

– Tällaisissa tapauksissa ohjelmisto voi esimerkiksi varastaa käyttäjän maksukorttien tietoja, salasanoja ja muita kirjautumistietoja, Malinen kertoo.

LUE MYÖS:
Teetkö salasanoillesi näin? Seuraukset voivat olla vakavat

Tällainen on paras salasana – Asiantuntija varoittaa yleisestä virheestä

Lataatko puhelintasi näin? Tietosi ovat vaarassa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)