Huonekaluja kierrätyskeskuksessa. LEHTIKUVA / OLIVIA RANTA

Maksaisitko 10 euroa tästä? Kierrätyskeskuksen hinnat ihmetyttävät

Käytetystä tuotteesta saatetaan pyytää enemmän kuin uudesta.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen hinnoittelu on herättänyt hämmennystä. Sosiaalisessa mediassa monet kierrätyskeskuksen asiakkaat kertovat havainneensa, että huonokuntoisista ja jopa rikkinäisistä tavaroista saatetaan pyytää yhtä paljon kuin vastaavasta tuotteesta uutena. Keskustelua on käyty muun muassa Facebookin Puskaradio Helsinki -ryhmässä.

Esimerkiksi kahvinkeittimen suodatinsuppilosta on pyydetty 8–10 euron kappalehintaa. Hinta on herättänyt hämmennystä, sillä jo noin 20 eurolla saisi ostettua kokonaan uuden kahvinkeittimen. Lisäksi esimerkiksi tyhjistä suolakurkkupurkeista on pyydetty yhden euron kappalehintaa, vaikka täysinäisiä purkkeja olisi saatavilla kaupasta lähes samaan hintaan.

Monet keskustelijat ovat ihmetelleet kierrätyskeskuksen hinnoittelutapaa. Useampi kertoo havainneensa, että tuotteiden hintataso on huomattavasti korkeampi kuin muilla kirpputoreilla. Lisäksi monet kertovat havainneensa, että kierrätyskeskuksella on myynnissä huonokuntoista tai jopa rikkinäistä tavaraa.

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen kenttäpäällikön Jani Åfeltin mukaan kierrätyskeskuksen hintatason arviointi riippuu siitä, mihin sitä vertaa.

– Alan toimijoista pyrimme olemaan edullisemmasta päästä. Toki meillä on tuotteiden hintoja laidasta laitaan, Åfelt kertoo Verkkouutisille.

Kierrätyskeskuksella on työntekijöilleen erillinen ohjeistus, jonka mukaan tuotteet hinnoitellaan. Hinnoittelupäätökseen vaikuttavat tuotekategoria, kunto sekä tuotemerkki. Jokaiselle tuotteelle ei ole omaa hinnoitteluohjetta, vaan ohjeistus menee tuoteryhmittäin.

Hinnoitteluun voivat vaikuttaa myös hinnoittelijan kokemus sekä tuotteen kysyntä ja tarjonta. Käytännössä tuotteen hinta riippuu siitä, kuka sen on hinnoitellut.

Åfelt myöntää, että joskus hinnoittelu voi mennä pieleen ja tuotteelle asetetaan liian korkea hinta.

– Pyrimme aina katsomaan, että tuotteelle tulisi järkevä hinta. Aina ei onnistuta ja joskus voi tulla hutilyöntejä, Åfelt myöntää.

Koska kierrätyskeskuksen tavoitteena on löytää tuotteille nopeasti uusi omistaja, myös niiden kiertoa seurataan. Yleensä virheellinen hinnoittelu huomataan silloin, kun tuote ei mene kaupaksi.

– Silloin hintaa alennetaan tai se annetaan ilmaiseksi pois. Sitä kautta tuote löytää uuden kodin eikä päädy jätteeksi.

Kierrätyskeskus saa asiakkailtaan jonkun verran suoraa palautetta hinnoittelusta. Åfeltin mukaan asiakasmääriin suhteutettuna kielteinen palaute on kuitenkin vähäistä. Åfeltin mukaan hinnoittelulle haasteita tuovat etenkin huonekalujätti Ikean tuotteet, joita myydään uutenakin hyvin edulliseen hintaan.

– Niistä tulee herkästi palautetta, jos meillä myynnissä olevasta tuotteesta löytyy Ikean logo pohjasta. Joskus on saattanut käydä, että käytetyn tuotteen hinta ollut vahingossa korkeampi kuin Ikeassa uutena, Åfelt toteaa.

Kaikkien kierrätyskeskuksen myymien tuotteiden keskihinta on neljä euroa. Vaatteissa keskihinta on viisi, kengissä kuusi, kirjoissa 2,5 ja kodintekstiileissä neljä euroa. Koska kyse on keskihinnoista, tuoteryhmien sisällä hinnoissa voi olla suurta vaihtelua.

– Pyrimme siihen, että kaikille löytyisi kaikkea. Valikoimissa on sekä todella edullisia että arvokkaampia tuotteita. Tavoite kuitenkin on, että keskihintojen osalta olisimme edullisimpien toimijoiden joukossa, Åfelt toteaa.

Tästä päästään takaisin artikkelin alussa mainittuihin kahvinkeittimen suodatinsuppiloihin. Asiassa on huomionarvoista se, että kyseessä on Moccamaster-kahvinkeittimen suodatinsuppilo. Uutena suppiloiden hinta liikkuu noin 20 eurossa.

– Se on tietysti makuasia, voidaanko 8–10 euron hintatasoa niissä pitää kalliina, Åfelt pohtii.

Kierrätyskeskuksella on hinnoitteluohjeet eri kategorioille. Joskus hinnoittelu voi mennä pieleen. VILLE MÄKILÄ

Voitot ohjataan yleishyödylliseen toimintaan

Sosiaalisessa mediassa monet epäilevät korkeiden hintojen taustalla olevan se, että kierrätyskeskuksen tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon voittoa. Åfeltin mukaan tämä ei pidä paikkaansa.

– Tietysti yrityksen pitää tehdä voittoa, jotta pysymme pystyssä ja pystymme maksamaan työntekijöiden palkat ja liiketilojen vuokrat, Åfelt huomauttaa.

Viime vuoden vastuullisuusraporttinsa mukaan kierrätyskeskus tuotti 775 000 euroa liikevoittoa. Tuotteiden myynnistä kertyvän tuoton kerrotaan menevän yleishyödylliseen toimintaan. Tällä kierrätyskeskus viittaa esimerkiksi harjoittamaansa työllistämistoimintaan. Työllistämistoimintaa ei kustanneta kokonaan osakeyhtiön omista varoista, sillä kierrätyskeskus sai vuonna 2024 työllistämistoiminnan järjestämiseen liittyviä työllistämis-, koulutus- ja palkkatukia yhteensä noin 6,3 miljoonaa euroa.

Pelkästään henkilöstökuluihin meni viime vuonna yli 16,7 miljoonaa euroa. Yritys työllisti viime vuonna noin 1 300 ihmistä. Heistä 455 oli palkkatuetussa työsuhteessa, 498 työkokeilussa, 244 harjoittelijoina, 45 tuntityösuhteessa ja 25 vapaaehtoisena. Yhdyskuntapalvelua kierrätyskeskuksessa suoritti 108 henkilöä. Työntekijöistä 84 oli vakituisessa työsuhteessa.

Johdon palkkoja ja palkkioita maksettiin yhteensä 201 832,42 euroa. Johtoon kuuluvat toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa sekä hallituksen jäsenet.

Kierrätyskeskus ei jaa omistajilleen osinkoja kertyneistä voitoista. Kierrätyskeskuksen suurin omistaja on Helsingin kaupunki. Muita omistajia ovat muun muassa Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY).

Vaikka kierrätyskeskus ei kertomansa mukaan tavoittele maksimaalista voittoa, se on ottanut avoimeksi tavoitteeksi liikevaihdon kasvattamisen. Yritys tavoittelee nostavansa liikevaihtonsa 24 miljoonaan euroon vuonna 2027. Vuonna 2024 liikevaihto oli 18,4 miljoonaa euroa.

Tavaroiden myynnistä saaduilla voitoilla katetaan muun muassa liiketilojen vuokria. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Rikkinäisen tavaran ei pitäisi päätyä myyntiin

Kierrätyskeskuksessa myytävät tuotteet on vastaanotettu lahjoituksina. Kierrätyskeskuksen sivujen mukaan tavaralahjoituksista yli puolet voidaan kuntonsa ja käyttökelpoisuutensa puolesta ohjata uudelleenkäyttöön eli laittaa esimerkiksi myyntiin. Vastaanotetusta tavarasta noin neljäsosa päätyy materiaalikierrätykseen. Noin kymmenen prosenttia lahjoituksista päätyy seka- ja energiajätteeksi.

Åfeltin mukaan kierrätyskeskus ottaa myyntiin vain ehjää ja myyntikelpoista tavaraa. Kierrätyskeskuksen henkilökunta käy läpi kaikki lahjoitukset ja arvioi niiden kunnon ennen myyntiin laittamista.

– Missään nimessä rikkinäisellä tuotteella ei ole mitään hintaa emmekä ota sellaisia myyntiin. Poikkeuksen tekevät esimerkiksi arvokkaat design-lasit, jotka voivat olla rikkinäisinäkin arvokkaita. Silloin merkitsemme tuotteen kakkoslaatuiseksi.

Siitä huolimatta useat kierrätyskeskuksen asiakkaat kertovat törmänneensä rikkinäisiin tai huonokuntoisiin tavaroihin myymälöissä vieraillessaan. Åfeltin mukaan rikkinäisten tuotteiden päätyminen myyntiin on joskus mahdollista.

– Välillä käy virheitä ja rikkinäisiä tuotteita päätyy myyntiin. Valikoimissa saattaa olla esimerkiksi vaatteita, joista löytyy reikiä.

Jos asiakas huomaa myymälässä rikkinäisiä tai viallisia tuotteita, ne kannattaa toimittaa myymälän henkilökunnalle. Silloin virheelliset tuotteet saadaan poistettua myynnistä. Åfeltin mukaan samoin kannattaa toimia silloin, jos CD- ja DVD-levyjen joukosta löytyy niin sanottuja piraattilevyjä.

Sosiaalisessa mediassa osa asiakkaista tuo esiin myös sen, että kierrätyskeskuksen tuotteiden hinnat ovat nousseet viime vuosina. Åfelt huomauttaa, että vuosien mittaan myös yrityksen toimintaan liittyvät kustannukset ovat nousseet. Tähän vaikuttaa osaltaan myös inflaatio.

– Aikaisemmin toimimme vanhoissa halleissa, mutta nykyään liiketiloissa. Nämä ovat sellaisia käytännön asioita, jotka vaikuttavat myös hintoihin. Vaikka saamme tuotteet ilmaiseksi, niiden esilletuonti ei ole meille ilmaista, Åfelt muistuttaa.

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksella on yhteensä 14 myymälää Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Poimintoja videosisällöistämme

LUE MYÖS:
Löytyykö sinulta vinyylilevyjä? Näistä maksetaan tuhansia euroja

Älä heitä pois vanhoja kirjoja – näistä maksetaan jopa tuhansia euroja

Tästä muumimukista maksettiin 20000 euroa – löytyykö kaapistasi?

Löytyykö sinulta vanhoja VHS-kasetteja? Näistä maksetaan jopa yli tuhat euroa

Tarkista vanhat DVD-levysi: Näistä maksetaan satoja euroja

Tarkista vanhat CD-levysi – tästä maksetaan jopa 150 euroa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)