Muutos voi osua erityisesti uransa alkuvaiheessa oleviin nuoriin työntekijöihin. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Määräaikaisten opettajien asemaa ei pidä heikentää

BLOGI

Perusteettomat määräaikaisuudet lisäävät työelämän epävarmuutta, OAJ:n puheenjohtaja sanoo.
Picture of Katarina Murto
Katarina Murto
Katarina Murto on OAJ:n puheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen esitys perusteettomien määräaikaisuuksien mahdollistamisesta annetaan lähiaikoina eduskunnalle. Esitystä perustellaan pienten yritysten työllistämisen esteiden poistamisella ja sitä kautta työllisyyden ja talouskasvun vauhdittamisella.

Laki koskee kuitenkin kaikkia työsuhteessa olevia työntekijöitä työnantajan koosta riippumatta. Vaikutukset opetusalalla olisivat merkittävät, sillä jo nyt moni opetusalalla työskentelevä on määräaikaisessa työsuhteessa.

Perusteettomien määräaikaisuuksien mahdollistaminen lisää työelämän epävarmuutta ilman, että sille olisi arvioitu kovinkaan myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen tai talouteen. Lakiesityksen keskeinen ongelma on se, että se heikentää työntekijän asemaa ja työsuhdeturvaa laajasti ja vaikuttaa todennäköisesti myös esimerkiksi perheen perustamiseen.

Määräaikaisuudet ovat jo nyt arkipäivää erityisesti nuorille. Alle 30-vuotiaista opettajista 59 prosenttia työskentelee kunta-alalla määräaikaisessa työ- tai virkasuhteessa. Yliopistoissa yli 60 prosenttia tutkimus- ja opetushenkilöstöstä on määräaikaisia.

Perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden salliminen kasvattaisi riskiä raskaus- ja perhevapaasyrjintään. Muutos osuisi erityisesti uransa alkuvaiheessa oleviin nuoriin työntekijöihin. Raskaussyrjintä on Suomessa jo nyt huolestuttavan yleistä: jopa joka neljäs raskaana oleva on kohdannut syrjintää.

Määräaikaisissa palvelussuhteissa syrjintää on kokenut peräti 44 prosenttia, kun vakituisissa palvelussuhteissa osuus on alle viidennes (STM raportti 2024:20). Lakiesitys pahentaisi tätä kehitystä entisestään.

Perusteettomien määräaikaisuuksien mahdollistaminen heijastuisi todennäköisesti myös oikeuteen saada laadukasta kelpoisten opettajien antamaa opetusta kaikkialla Suomessa. Määräaikaisuudet vaikuttavat opettajien haluun muuttaa työn perässä, perustaa perhettä tai mahdollisuuksiin saada asuntolainaa.

Laadukas opetus ja pedagoginen johtaminen tulee varmistaa jokaisessa Suomen päiväkodissa, koulussa ja oppilaitoksessa. Suomi tarvitsee koulutus- ja osaamistason suunnitelmallista nostoa, ei opetuksen laadun ja opetusalan työehtojen ja palvelussuhteen laadun heikentämistä.

Oikea suunta opetusalalla olisi parantaa määräaikaisten opettajien asemaa, jolla lisättäisiin alan houkuttelevuutta ja pysyvyyttä alalla. Koulutus- ja osaamistason nostotavoite edellyttää, että Suomessa on jatkossakin kelpoisia ja työhönsä sitoutuneita opettajia ja opetusalan esihenkilöitä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta ,
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)