Verkkouutiset

Näkymä Helsingin Salmisaaresta 11. maaliskuuta 2023. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

LV: Neljä jäihin vajonnutta pelastettu merijäiltä

Merivartiosto varoittaa heikoista jäistä Suomenlahdella.

Suomenlahden merivartiosto varoittaa heikentyneestä jäätilanteesta Etelä-Suomessa.

– Viime viikolla kävimme pelastamassa kaikkiaan neljä henkilöä, jotka kaikki olivat vajonneet heikkoihin jäihin. Kukaan ei onneksi menehtynyt, kertoo meripelastusjohtaja Tommi Karppi Suomenlahden merivartiostosta Länsiväylälle.

Merivartioston mukaan pelastettavien joukossa oli muun muassa pilkkijä, verkkokalastaja ja varjolautailija.

Tommi Karpin mukaan Helsingistä länteen olevalla alueella jäitä ei enää ole nyt käytännössä lainkaan lukuun ottamatta lahdenpohjukoita.

– Tuulet repivät nyt jääkenttiä hajalle ja aurinko sulattaa loputkin jäät. En suosittele menemään kävelylle jäälle, Karppi toteaa.

Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntijan Niko Tollmanin mukaan Suomenlahden jäätilanne on tällä hetkellä jo hyvin heikko.

– Kohta ollaan jo huhtikuussa ja tässä vaiheessa kevättä jäät ovat jo auringon haurastuttamia. Ja nyt kun lunta on jälleen satanut jään pinnalle, pakkaset eivät pääse muodostamaan uutta jääpeitettä eivätkä vahvistamaan vanhaa jäätä, Tollman sanoo.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS